keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Tracon X: n cossit!/My cosplay plans for Tracon X!


Oi kyllä.
Koska minä voin.
Tässä jokin aika sitten pohdin Shamelessin kanssa, mitäpä sitä kehittäisin Traconin lauantaille. Alunperin minun piti cossata Dahvie Vanitya BOTDF: stä, mutta tämä suunnitelma koki nopean vaihdon kuunnellessani ylle linkitettyä kappaletta.
Seuraavaksi löysinkin itseni lähettämästä "Taidanpa sitten cossata Conchita Wurstia!"-viestiä, joka sai Shamelessilta varsin positiivisen vastaanoton.
Asun olen ideoinut itse. Kaavat ovat samat kuin Luka-cossiini käytin, mutta itse mekosta vain päätin tehdä pidemmän. Designissa on hyödynnetty palamisen prosessia, johon vaaditaan tulta, happea sekä palava aine. Palavaa ainetta feeniksin tapauksessa symboloi tuhka eli tummanharmaa kangas, punainen kangas toisessa halkiossa kuvastaa liekkiä ja toinen, avonainen halkio happea.
Tämä mekko oli mukava parin päivän projekti, ei se kummempia vaatinut. Uutena asiana tuli kankaan lisääminen halkioon ja ylipäänsä paljettikankaan ompeleminen. Pyrin yleensä kokeilemaan vähän uudenlaisia asioita ja oppimaan, vaikka teenkin suhteellisen yksinkertaisia asuja. Asun teosta ei tullut otettua kuvia sen yksinkertaisuuden vuoksi,

Oh yes.
Because I can.

For a while ago Shameless and I started to think about cosplays for Saturday of Tracon. At first I considered cosplaying Dahvie Vanity from BOTDF but this plan was thrown into the rubbish bin when I listened to the song linked below.
Next I found myself sending "I think that I'll cosplay Conchita Wurst!" message to Shameless who seemed to be quite pleased with my plan.
I've designed this costume myself. I used the same patterns which I used when I made my Luka cosplay but this time the dress is longer. The idea comes from the song and the burning process which requires fire, oxygen and some object which could lit up. In the case of a phoenix the burning object is ash (that's why the costume is mainly dark grey), the red and shiny fabric symbolises the flame and the open side of the dress symbolises oxygen.
This dress was pretty easy one to make and I made it in a couple of days. I usually try to learn new things even though I make pretty simple costumes. This time the new thing was attaching the red fabric to the dress since I hadn't sewn fabric like that before. I didn't take WIP pics because, well, this costume was pretty simple to make.

Shitty pic is shitty. And, well, I might do some changes to this dress in Friday... I always forget that these patterns don't actually suit my body type that well. :I


Sitten.
Se sunnuntain cossi.
Itken jo valmiiksi.
Kyseessä on hahmo Tara Gillesbien kirjoittamasta Potter-ficistä My Immortal. En sen enempää linkkaa tähän mitään siihen liittyvää, mutta ainakin YouTuben ja FanFictionin puolelta löytyy useampikin osuma tätä ficciä koskien. Päähahmo, Ebony Darkness Dementia Raven Way, valikoitui cossattavakseni.
Fun fact: en pidä hahmosta. Suoraan sanoen inhoan häntä järkyttävän paljon. Miksi siis cossata häntä? Kaksi syytä: cossi oli helppo saada kasaan (kiitos Gure vaatteiden lainasta) ja minulla on joka tapauksessa syvä tunneside hahmoon, vaikkakin negatiivinen sellainen. Ebony on kuitenkin hahmo, jonka kanssa ei tarvitse olla niin vakavissaan.
Pyrin kuitenkin tekemään cossin mahdollisimman hyvin. Peruukki nyt tosin ei ole lähelläkään Ebonyn hiusvärkkiä, vaan näyttää lähinnä siltä, että olisin pöllinyt Sofi Oksasen hiukset, mutta halusin saada nuo rastat pois kaapista pyörimästä.

Then.
My cosplay for Sunday.
I just might cry a bit.
The character is from a fanfic "My Immortal", written by Tara Gillesbie. I don't link anything related to the fic here but if you want to know more about it, YouTube and FanFiction will give you more information. The main character, Ebony Darkness Dementia Raven Way, was the one I chose to cosplay.
Fun fact: I don't like this character. To be honest I dislike her as much as I can. Why cosplay her then? Two reasons: this costume was easy to "make" (I borrowed clothes from my friend, thanks Gure) and I do have deep feelings towards this character even though they are negative feelings. At least I don't have to be dead serious (no pun intended) with this character.
I still tried to make this cosplay as well as I could though the wig isn't even near to the description of Ebony's hair - actually that wig looks like I stole Sofi Oksanen's (Finnish author) hair...

I don't even...
Ja sitten vielä meikkitesti. Tavoite: meikkaa hyvin, mutta saa se näyttämään suunnilleen siltä, ettet olisi ikinä meikannut. Taisin onnistua.

And then the make-up test. The goal was to make a good make-up but it had to look like I had never seen how to do a good make-up. I think that I reached that goal.


Peruukkiin tulee kyllä vielä taakse lisää hiusjatkeita, Rikari lainaa niitä minulle, joten tuo hiusvärkki ei näytä takaa noin lässähtäneeltä itse conissa.
Siinäpä siis Traconin tuntomerkit meikäläisestä, tulkaapa juttelemaan vain! Traconin jälkeen yritän potkia itseäni vähän persauksille ja blogata hieman paremmin. Seuraavaksi aloittanen Luihuisen kaavun ompelemisen, mutta se, onko ensin cossilistallani Severus vai photoshoot Dracosta on vielä kysymysmerkki minulle itsellenikin.
Ja aivan, vaihdoin nimimerkkini. ShinigamiUchiha ei enää tuntunut kovin järkevältä, joten halusin vaihtaa sen, ja sindarinin sana firith sattui silmiini oikeaan aikaan.
Traconissa tavataan!

I will attach more clip-ons to the back of that wig, Rikari will borrow me those.
So those are my cosplans for Tracon X, come and find me! After Tracon I will kick my own ass (not literally) and try to post more often. I guess that the next thing I'll sew will be a Slytherin cloak but I'm not quite sure which character I will cosplay first, young Severus or Draco.
And yes, I changed my nickname. ShinigamiUchiha didn't seem to have point anymore and then I spotted the word "firith" when I was studying the Sindarin vocabulary and decided to change my nickname.
See you at Tracon!

-Firith



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti