tiistai 26. helmikuuta 2013

James-cossin valmistus, 1/2

Huomenta, iltaa ja hellurei... :DD Tuo jokseenkin jämähti soimaan päähän tuossa viime viikon lopuilla, kun olin aloittelemassa sitä James-cossin ompelua. Hetken tuo pysyikin poissa, mutta nythän se mokoma jämähti takaisin, kun päätin tämän päivityksen tehdä... Ei, en ole hakannut ketään vasaralla päähän eikä veri muutenkaan päässyt lentämään, älkää herrankiesus huolestuko, työturvallisuus oli taattu!

Joo... Sekavista, kofeiinin- ja väsymyksenhuuruisista selityksistäni voitaisiinkin pompata sitten itse asiaan. Eli, viime viikon loppupuoliskolla (to-pe) nappasin itseäni neljän vuoden ompelutauon jälkeen niskasta kiinni ja aloitin kummitädin opastuksella tuon cossin tekemisen.

Osasikin olla toistaitoiselle, ompelutauon pitäneelle henkilölle karmea näky...

...mutta toisaalta olisi huonomminkin voinut onnistua!



Eli ylemmässä kuvassa olin jokin aika takaisin saanut nenäni eteen vanhan viholliseni, jota myös kaava-arkiksi haukutaan. Tällä kertaa tilanne oli kuitenkin erilainen kuin koulun käsityötunneilla viimeksi 4 vuotta sitten: nyt tein tätä ilman ympärillä olevaa hälinää ja omasta tahdostani. Koska kukkokaan ei käskien laula säveltäkään (tai hyvässä tapauksessa nuotin vierestä), niin kaipa minäkin kuulun siihen porukkaan joka pakottamalla harvoin tekee yhtikäs mitään. Onneksi kaava-arkki ei osoittautunutkaan kovin pahaksi viholliseksi. Komiikkaa aiheutti kuitenkin saksien valinta: kangassaksilla en saanut tehtyä mitään, noilla taas luisti paremmin kuin hyvin... Koska logiikka ja minä emme kulje käsi kädessä! :DD
Alemmassa kuvassa olinkin siinä kohtaa jo turvallisesti saanut kaavat irti kaavapaperista ja lätättyä kiinni kankaaseen saumavarojen yms. piirtämistä varten. Tässä kohtaa hieman tietoa kankaasta, Jätti-Rätistä hankittua hyväntuntuista stretch-kangasta (havaitkaa mainostukseni)! Metrihinnasta en ole varma, mutta tuo + R: ään käytettyvä punainen huopakangas maksoivat yhteensä 15 e... Tosin yllättäen en omista ainuttakaan muistikuvaa kankaan määrästä 8D Veikkaisin n. 2,5 m ^^ Housut on tehty jumppahousujen kaavalla, sillä vaikka Jamesin housut ovatkin melko tyköistuvat, jouduin tekemään kompromissin. Ei, housut eivät ole missään nimessä lököt, mutta reiden kohdalta niitä ei kovin tyköistuviksi voinut tehdä... En satu kuulumaan siihen ihmisryhmään, jolla on ne kaikkein siroimmat tikkujalat, joten housut ovat niiltä kohdin aavistuksen verran löysemmät. Tämän vuoksi valitsen myös kengikseni maiharit, joista nappaan nyörit irti; eivät täydelliset, mutta ratsastussaappaat liiskaisivat housut alempaa kiinni pohkeisiin erittäin napakasti ja sehän toki vaikuttaisi myös reiden kohdille. Joten pieniä muutoksia, mutta uskon pääseväni siten lähemmäs Jamesin hahmoa~huomattavasti lähemmäs, itse asiassa.

Pikkuhiljaa hyvä tulee... ^.^

...ja siinä kauniisti nuo kappaleet jo irti kankaasta (tähän mennessä viimeinen kuva housujen teosta)! :33

Housuissa olen tähän mennessä sitten päässyt siihen pisteeseen, että lahjesaumat ja sisäsaumat on ommeltu. Alavara, piilovetoketju ja vyön väriä mukailevat vyönlenkit puuttuvat vielä (eihän se vyön perhana pysy muuten edes paikallaan, joten pieni kompromissiratkaisu tämäkin). Piilovetoketjun ompelun hoitaa kummitätini, sillä olen toistaiseksi toivoton tunari vetoketjujen ompelussa (sitä harrastettu viimeksi 3. luokalla ellen väärin muista), puhumattakaan sitten piilovetoketjuista! Näidenkin loppuunteosta saatte aikanaan postauksen~kyseenalaista vielä kuitenkin, että milloin...


Kaikenkarvaista ompeluseuraa! (Valkoiset housut+pitkäkarvainen kissa joka päättää hypätä syliin juuri kun housutkin ovat sylissä... :DD Minulla on lupa julkaista näistä eläimistä kuvia, joten kopiointi EI sitten ole kivaa, jookos? ^^)

Seuraavaksi aloitimmekin sitten paidan valmistuksen... Käytössä on sama materiaali kuin housuissakin, sillä kangas on joustavaa ja cossissa on siten helpompi olla, etenkin kun paidan alle laitan vielä mustan aluspaidan (emme siis ommelleet sitä mustaa osaa kiinni puseroon).



Näistä kaavoista en ole varma, mitkä kaavat ne ovat, sillä sattuivat löytymään kummitädin ompeluhuoneen kätköistä, joten en piirtänyt niitä itse. Tuosta se kuitenkin sitten lähti, ja seuraavista työvaiheista minulla ei ikävä kyllä ole kuvia, sillä ei ihan tullut mieleen kesken saumojen ompelun lähteä hakemaan kameraa (vaikka se toisaalta olisi ollut juuri minulle tyypillinen järjenjättiläistempaus) :DD Mutta tuohon asti + hihojen harsimiseen päästiin torstaina.

Perjantaina kummitäti oli harsinut vaatteet sovituskuntoon sinä aikana, kun heräsin (tai yritin herätä) ja vedin pannullisen kahvia (okei, en ihan... Melkein vain!). Sovituksessa vaatteet näyttivätkin jo, yllättävää kyllä, ompelukelpoisilta, vain pieniä lyhennyksiä & muokkauksia sinne tänne plus paidan taite (oli alkujaan liian pitkä, ja koska kolmion leikkaus, hoidettiin tällä kertaa näin). Sovitus toki hoidettiin bindauksen kanssa, ja totesinkin, että ideaaliside on kiva kaveri. Bindaa paremmin kuin sideharso eikä pois ottaminen satu, ainoana haittavaikutuksena kylläkin se että ovat todellakin NAPAKAT... Pitää harjoitella niiden kanssa olemista ja hengittämistä ennen Kupliita, tai saatte varautua pyörtyilevään Jamesiin (yleisen mukavuustason vuoksi taidan harjoitella).
Sitten olikin aika aloittaa se saumojen ompelu. Tämä sisältää taas hieman komiikkaa: yleensä en ole mikään maailman loistavin ompelija, mutta saumurin kanssa olen aina tullut toimeen suhteellisen hyvin! :DD Nytkin saumat onnistuivat (ainakin omasta mielestäni) aika lailla hyvin. Ensin ompelin hiha ja sivusaumat, ja sen jälkeen olikin aika ommella hihat kiinni puseroon (olkasaumat olin ommellut jo edeltävänä päivänä, nyt tein niihin vain pieniä muokkauksia). Lievästi sanoen kädet pääsivät siinä tärisemään, kun ompelin hihakappaleita kiinni paitaan, sillä pelkäsin koko ajan ajavani kankaan väärään paikkaan tai saumaavani kaksi ei toisiinsa kuuluvaa kappaletta yhteen. Kunnialla hihat kuitenkin löysivät tiensä kiinni puseroon. (Tässä välissä sanottava: muistini ei oikeasti ole maailman paras, joten kaikkia työvaiheita tästä ei välttämättä löydy. Olen pahoillani tästä, olen jatkossa huolellisempi... Tai ainakin yritän.)
Hmm... Seuraavaksi taisikin olla edessä puseron taitteen tekeminen siihen alas, ellen nyt ihan täysin väärin muista... Pituuttahan oli siis alkujaan aivan liikaa, joten asia ratkaistiin niin. (Työvaiheiden järjestyksestä en ole varma, yritän vain kursia kasaan jokseenkin fiksun version.) Sitten olikin edessä sen kolmion teko, ja jos Death the Kid olisi nähnyt ensimmäisen yritykseni, olisin todennäköisesti päätynyt teho-osastolla alta aikayksikön... :DD Symmetria täysin hakusessa! No, ei muuta kuin purkamaan ommelta ja tekemään uusiksi... Kunnialla saatiin tehtyä ja sitten vain leikattiin se kolmion mallinen kankaanpalanen pois, se sen oudompi projekti ollut.

En mene aivan täydelliseen takuuseen, mutta jokseenkin minulla on tunne, että seuraavaksi hoidettiin helman lopullinen huolittelu (suomentakaa: taitteen kunnollinen kiinniompelu, ei pelkkään harsimiskiinnitykseen varautuminen) ja hihojen suiden huolittelu, joista selvittiin ilman sen suurempia onnettomuuksi. Kummitäti teki sitten tuon puseron kauluksen samalla, kun leikkelin sitä R-kirjainta irti huopakankaasta-sen verran annoin hänen koskea työhön. Toki koko ajan oli opastus käynnissä (kuulun niihin ihmiseen, jotka ennemmin varmistavat asian 100 kertaa kuin tekevät huoletta ja feilaavat sitten... Perfektionisti? En toki!), mutta käytännössä voisin lätkäistä noihin leiman "90 % itse tehty", sillä miinustan kauluksen ompelun, piilovetoketjun ja harsimisen siitä 100 prosentista.
Sitten olikin aika ommella kivaisasti se R-kirjain siihen, ja sain ennen ompelun aloittamista neuvon siitä, että punaisessa kaikki mutkat näkyvät melko selkeästi. Yllättävää kyllä, se ei asettanut erikoisempia paineita. Sen sijaan se, että yritin olla ompelematta etu- ja takakappaletta kiinni toisiinsa aiheutti pienehköä stressiä, mutta R löysi tiensä puseroon ilman suurempia kommelluksia!

Ja siinä projektin lopputulos! Huomatkaa vasemmalla kunnolliset sakset... >x"D
Ompeluprojekti oli paidan osalta suoritettu, ja seuraavaksi edessä on housujen loppuunteko, tosin päivämäärä on X... Sitä ennen saatte kuitenkin päivitystä siitä Jessie-peruukin tekemisestä! (: Linkkaan kyseiseen päivitykseen myös ohjeen, jonka mukaan teemme... Hieman jännittää kyllä, mitä yksi konkari ja kaksi ei-niin-kokenutta henkilöä peruukkien suhteen saa aikaiseksi :"D
Hmmm... No, eipä kai miulla tällä kertaa sitten mittään muuta olekaan (8
Terveiset kahvikupin äärestä, -Shinigami- ^^

lauantai 23. helmikuuta 2013

Vihdoin ja viimein se Frost-päivitys!

Hellöööy! x3 Ja samantien anteeksi niille jotka tätä lukevat/selailevat että olen hieman myöhässä aikatauluissani, kameran USB-kaapeli oli hukassa (miksi tämä ei yllätä?) ^^"

Eli se on tosiaan Frost jo kaukana takana päin ja sanottaisiin niin, että olisi voinut ehkä mennä "hieman" paremminkin. Con itsessään oli hyvä, ja tuli sieltä bongattua pari uutta kaveriakin, mutta -Shinigami- itse ei ollut teräkunnossa. Koko edeltävän viikon olin ollut huonovointinen, ei oksettanut tms., mutta oli outo ja epämääräinen olo. Lauantaiaamunahan sitten menikin vatsa aivan totaalisen sekaisin, ja olin jo kahden vaiheilla siinä että lähdenkö minnekään vai en.

Lopulta kuitenkin päätin lähteä, ja aloimmekin sitten kaverin kanssa valmistautua con-päivään nro 1. Bindaukset piti uusia lähes samantien (älkää IKINÄ kiinnittäkö ensin sideharsoa jesarilla kylkeen ja vetäkö sen jälkeen kolmea jesarikierrosta sen sideharson ympäri!!), mutta muuten kaikki meni suhteellisen hyvin. Tosin näytin enemmän Lady GaGalta kuin Walterilta >x"D Ainakin siinä kohtaa... Mielikuva haaltui kyllä jossakin kohtaa pois. Sibbetalolle saavuimme siinä vähän ennen puoli kahtatoista (?), sillä valmistautumiseen oli kulunut aavistuksen verran odotettua pidempi aika. Aamiaista en ollut ainakaan itse syönyt kovin paljon, ja olin jokseenkin huonovointinen muutenkin. No, joka tapauksessa conitus pääsi alkamaan sitten miunkin osaltani silloin. Lady GaGa-Walter McRavenhill-kombinaationa siellä sitten hilluin ja randomisti myös valokuvailin porukkaa (kuvia alempana, kaikilta kuvatuilta on kysytty lupa niiden laittamiseen!!).

Jos huonovointisuuteni lempataan tässä kohtaa kuvasta, lauantai meni suhteellisen hyvin. Peruukkipäänsäryn sain jossakin kohtaa, ja bindaukset oli revittävä irti, sillä hapenottokykyni romahti jonnekin huitsin kuuseen (ja sitä paitsi joustamaton jesari aiheutti järjetöntä kylkivälilihasten särkyä). Mutta muuten tosiaan meni hyvin... Bongasin ne joita pitikin, sain tosiaan uusia kavereita ja halailin ihmisiä (ei, en edelleenkään ollut kipeä, vain huonovointinen, älkää säikähtäkö). Con-paikalta lähdin joskus yhdentoista maissa (?).

No, sunnuntaina ilmaannuin paikalle jo kymmenen kieppeillä, ihan normaaleissa vaatteissa ja ilman bindauksia etc. Ensimmäiseksi suunnistin karaokeen-ja ei, en laulanut Matryoshkaa, vaan Ari Koivusen Hear My Callin. En ole aikoihin laulanut kenenkään muun kuin itseni kuullen, ja pyörtyminen ei ollut kovin kaukana x"D No, kunnialla selvittiin siitäkin... Sunnuntaina myös valokuvailin enemmän-ja siitä vielä puheen ollen, cosplay-kisasta en laita tänne kuvia, sillä en halua ottaa riskejä (vain yhdessä kuvassa otan pienen riskin, mutta kuvatut saavat itse kommentoida jos eivät tykkää~) ^^ Noh, sunnuntaina feidasin anygays jo silloin puoli kahdelta, mutta siihen mennessä tuli tosiaan halailtua, kuvailtua ja rampattua myyntipöydätkin läpi. Tosin olen hieman nirsohko rahankäyttäjä, joten mukaan tarttuivat vain Naruton osat 36-38 ja Kuroshitsujin osa 1 + BackStreetin superyllärikassi. Oranssit polvisukat... >x"D

Mutta joo, nyt sitten kuvia, linkkejä ja KAIKILLE KIITOKSET HYVÄSTÄ CONISTA (8 Pyydelkää muuten kaveriksi vaikka Facessakin jos tunnistatte... En syö! Kuva omasta cossistakin tulee _ehkä_ jossain vaiheessa... No, hyvänä tunnusmerkkinä ainakin se gay-nahkalätsä ja raippa! >x"D Arigato, Kupliissa nähdään (siellä Pokemonin James, cossin teosta saatte piakkoin kuvia ja päivitystä! Ja peruukkiprobleemakin ratkesi <3)! :"33

Ensimmäinen uhrini Grell... :333 Jokseenkin tutunnäköinen Zoroki tuolla taustalla..?


...ei mun paparazzismiani pitäny huomata ihmiset hei..!! o__o >x"DD Ilkeä? EN!

Ja siinä Mikua cossaava tuttavani~

No pakkoha noi oli kuvata!! :"333

 
It´s fun to stay in the Akatsuki! ...mutta Rin, hetkonen, sinä Akatsukissa? 8D No, miksikäs ei ^^

Kabuto-sama!! :33 ...jokseenkin tein totaalirakastumisen tuohon cossiin. Perfecto!~
Undertaker :"33 Symppis kuvattavakin vielä~
Me-melkeen jo pelästyin... o__o" ~ no en sentään! :33 :DD
Viimeinen napattu kuva :33 ...anteeksi kun häiritsin syömistänne ^^"
Cosplay-kisastahan miulla olisi varmaan lähemmäs sata kuvaa, mutta en ota riskejä plus takarivi ja digikamera-kombinaatio ei taaskaan osoittautunut maailman parhaaksi >__<

Ja tuo tosiaan tuli karaokessa hoilailtua! :3333

Mutta nyt, -Shinigami- kiittää ja kuittaa ;33 Joku päivä saatte siitä Jamesin asun teosta tosiaan sen päivityksen... :33

torstai 14. helmikuuta 2013

Hyvää ystävänpäivää!

Tosiaan, hyvää ystävänpäivää kaikille! (: Huomenna sitten olisi lähtö sinne Lahteen päin, ja tässä on jonkin aikaa jo jyrsitty kynsiä nysiksi ja kaikkea muutakin jännää ja mukavaa... Tänään lukiolla oli penkkarit (omani tosin vasta parin vuoden päästä), ja heti aamulla tulikin sitten kuntoiltua tossa ihanassa Elmu-kelmuesteradassa >x"D Mutta ei siinä mitään, hienoja asuja, hyvä ohjelma ja leppoisa tunnelma, tykkäsin! (:

Asuista puheenollen, eräs neropatti nimeltä Val (a.k.a -Shinigami-, a.k.a Donald Duck) keksi testata Walterin cossin housut eilen-JA LUOJAN KIITOS TEKI SEN!! Nuo legginssit olivat hieman erilaiset kuin kuvittelin, sillä reiden puoliväliin asti kaikki oli peitossa. Yläosa noista olikin sitten sukkahousumaista, kaiken paljastavaa kangasta! Ja koska en liiemmin piittaa esitellä itseäni liikaa, tulikin sitten eteen operaatio "Pillifarkkujen tuunaus". Suomeksi sanoen sakset, pillifarkut ja sitten leikkaamaan. Tavallisilla keittiösaksilla operaatio oli täyttä tuskaa ja tuotti melkoisesti työtä, etenkin kun mokomat sakset olivat melko tylsät, mutta sain kuin sainkin sen tuunauksen tehtyä ja legginsit laittelen sinne alle. Myös free hugs-lappunen tuli tehtyä, eli nyt on suunnilleen kaikki kasassa.

Pakkailua tässä on ollut jo muutaman päivän ajan, ja lievää kynsien pureksimista;  lähden huomenna suoraan koulusta, eikä siinä välillä tosiaan ole enää aikaa palata takaisin hakemaan randomisti jotakin unohtunutta tavaraa! Joten nyt vain toivotaan että eräs dementikkobasisti on muistanut kaiken...

Sitten hieman musaa jota tässä sivussa olen kuunnellut ystävänpäivän kunniaksi (:


Eiköhän siinä ole muutamia! >x"D Viikonlopun jälkeen varmaankin pakollinen Frost-päivitys ;) Hyvää ystävänpäivää  tosiaan, -Shinigami- jatkaa vielä hieman stressaamistaan! xD

maanantai 11. helmikuuta 2013

-Shinigami-, tuuriltaan a.k.a Donald Duck.

Tänään pompin aivan ensimmäiseksi ilosta, kaverini mainitessa, että olin saanut James-peruukkini! No... Melko pian paljastuikin kaameahko totuus kyseisestä peruukista...

Osoite alkuperäiseen peruukkiinhan on tämä:
http://www.ebay.com/itm/GW513-Purple-Blue-Lavender-Mixed-Short-Straight-Charming-Psychobilly-Full-Wig-/261110684799?pt=US_Costume_Accessories&hash=item3ccb68dc7f

Kuten kuvasta näkyy, se olisi ollut suhteellisen täydellinen tuohon Pokemonin Jamesiin. Mutta, koska -Shinigami- on tuuriltaan Aku Ankan sukulainen, totta kai kävi sitten pari mukavaa pientä havaintoa. Kuvat vääristävät virhettä hieman, mutta:






Kuvasta numero kaksi tuli ainakin sitten huomattua se, missä valossa kuva peruukista oli otettu. Alakuvassa tuo näyttääkin melko siedettävältä, joskin hieman liian vaalealta tuossa edessä. Ylemmänpuoleinen kuva vastaa suunnilleen eBayssa ollutta kuvaa, ja sellaisena olisin peruukkia mieluusti käyttänytkin. Ei tässä muuten mitään ongelmaa ole, hyvänlaatuinen verkko eivätkä kuidut putoile samantien kuten Walterin peruukissa nro 1, mutta...

TÄMÄ VIVAHTAA VÄRILTÄÄN PUNAISENVIOLETTIIN.

Eipä tässä enää ole rahaa tilailla uuttakaan wigua. Ainut vaihtoehto on siis varmaan peruukin värjääminen! Miten punaisenvioletista saadaan siniharmaa/sininen neilikka? Joku ihana ihminen nyt kiitos jeesaamaan... Pitikin sattua!! Mutta toisaalta... Aku Ankka mikä Aku Ankka. Eipä siitä kai eroon pääse... No, ei auta itku markkinoilla. Pitää tosiaan muokata tätä... Ja jos en satu onnistumaan, älkää ihmiset rakkaat paiskatko mua Näsijärveen tai muutakaan vastaavaa. Ei vain ole rahaa enää tilata uutta, tämäkin mokoma maksoi kolmekymppiä ja hinta on noussut kympillä ;__; Enpä taida enää tilata tuolta valmistajalta!!

...mukana tulleissa kirjeissä oli muuten mielenkiintoista informaatiota. En taida tehdä mitään sillä tiedolla, että kyseiset tekijät nukkuvat alle 6 h/vrk? Ja kahdenkymmenen vuoden kokemus... Eipä ihme että tulee tällaista tulosta jos kahdenkymmenen vuoden univelat omistaa <3 Ärinää... Kaiken lisäksi firma totta kai pesee kätensä mahdollisista väriongelmista, koska "ne todennäköisesti johtuvat tietokoneen näytöstä". Ehkä ne muuntavatkin väriä hivenen, mutta tuskin sentään punaisenviolettia siniharmaanviolettiin..!?

Että tällaista sitten tänään! Onneksi Frostiin on vain muutama päivä... Ehkä jatkan peruukille raivoamista sitten sen jälkeen. Loppujen lopuksi istun tälläkin hetkellä kys. peruukki päässäni... Pidän tästä muuten, harmi vain että on täysin vääränläinen.

Terveisin Ankkalinnasta, -Shinigami-.

Peeäs, ruokapöydässä ruokavälitunnilla kuultua:
"Tutkimus: Lohikäärmeiden syönti kasvattaa käsikarvoja!" :D ...enkä edelleenkään ole varma mihin olimme tunkemassa merikrottia... Paikkaa ei määritelty sen tarkemmin x"D Että hyvää maanantaita!

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

I called the witch doctor!

...tai sitten en >x"D Kyllä, -Shinigami- on hivenen väsynyt... Plus paikkoja särkee. Eilen ensimmäistä kertaa hevosen selässä kahteen vuoteen (!!), ja kuten arvata saattaa, nyt kaksi vuotta käyttämättöminä olleita lihaksia särkee aivan mukavasti. Ranteissa sideharsoa toimittamassa tukisiteen virkaa, ja istun tyynyn päällä... :"D Saa nähdä mitä alkavasta kouluviikosta tulee! Kivaa oli kuitenkin vihdoin ja viimein ratsastaa (ja olisinko uskonut pari vuotta sitten, että kaipaisin lannanluontiakin?)... (:

Ei eilinen kuitenkaan kokonaan hevosen selässä mennyt, sillä saimme kummitädin kanssa James-cossin suunnitelmia hivenen eteenpäin! Suomeksi sanoen puhuimme hivenen, mitä kaavoja käyttäisimme ja miten mikäkin pienoinen probleema ratkaistaisiin... Esimerkiksi R-kirjain, joka on tuottanut minulle hivenen päänvaivaa ja tasapainoilua, taidetaan tehdä kiltisti ihan leikkaa kangas-liitä kankaaseen-ompele- metodilla x) Myös tulevista cosseista oli hivenen puhetta, mutta James toki oli eilisen "pääcossi"... Kummitäti lupaili että katselee kaavoja hivenen valmiiksi, mutta lupasi olla tekemättä mitään muuta, jotta tosissaan saisin tehdä sen cossin itse (joskin hänen neuvomanaan, mikä aloittelijalle on hyvä ratkaisu) (: Eli todennäköisesti hiihtolomalla Frostin jälkeen aloittelen tämän valmistusta...

Ja eräs neropattihan muuten tajusi vasta tänään, että Frostiin ei ole edes viikkoakaan! Ensin naamalleni levisi kovinkin innostunut virne... Sitten älysin pari pikku juttua...

1. Joudun sittenkin sähläämään sideharsobindauksen kanssa.
2. En olekaan päättänyt Walteriin vielä kaikkea valmiiksi, enkä ehdi kauppoihin ennen Frostia!

Nerokasta... Suomeksi sanoen tyytykäämme etsimään jokin bändipaita tuolta jostain vaatehuoneen uumenista. Menee skaalaan "tummia vaatteita, missä helvetissä on se yks musta bändipaita!?" :"D -Shinigami-: henkilö, joka ei IKINÄ ajattele ihan kaikkea valmiiksi ajoissa. Nerokasta, kuten sanottua. No, tämä onkin vasta Walter... Oma hahmo, joten itsepähän parhaiten feilaukset tiedän ja olen ainut joka niihin "kuolee" jos on kuollakseen, joten tämän valittelun lopetan suosiolla tähän ^^

Jamesista vielä: jos tarkkoja ollaan, ompelen hänen vaatteensa muuten itse, PAITSI:

1. aluspaidan tongin jostakin päin vaatehuonetta
2. hanskat, vyön & kengät lainaan/ostan, sillä ei juurikaan ole inspiraatiota aloittaa ainakaan ensimmäisiksi mainittujen ompelua. Jälki tuskin olisi kovin kelvollista vielä toistaiseksi.

Anteeksi jälleen kerran kuvaton postaus... MUTTA!! Frostin jälkeen alan paitsi valmistaa omaa cossiani, myös Terhin Jessie-peruukin valmistus aloitetaan näillä näkymin silloin! Olen saanut kavereiltani luvan ottaa kuvia & julkaista niitä täällä (tosin muutamalta pitää vielä varmistaa), joten kuvia tulee olemaan seuraavissa postauksissa ;) Yritän tässä vielä tehdä jonkun pikku päivityksen ennen Frostia, vaikka melkeinpä ilman aihettakin, mutta ihan vain yleisesti kenties lähtösähläyksistä ja sen sellaisista >x"D Miut muuten haastettiin laulamaan tämä:


Mitenhän mahtaa -Shinigami-n äänellä onnistua, se jää nähtäväksi ^^ Jostain kumman syystä myös mielikuva Walterista nauramassa Vocaloideja on... Mielenkiintoinen :"DDD No, -Shinigami- kiittää ja kuittaa tältä päivältä!~