keskiviikko 19. joulukuuta 2012

-Shinigami- esittäytyy~

Iltaa ja sitä rataa. Kyllä, son -Shinigami- täällä... Ja miksi kutsun itseäni hivenen mahtipontisesti shinigamiksi? No, antakaapas mun esittäytyä.

Lyhyesti ja yksinkertaisesti: shinigami oli ensimmäinen sana, kun mietin nimimerkkiäni sanoittajaksi. Sitä teen... No, kaiketi voisi sanoa myös työkseni, vaikken millään huipputasolla olekaan. Olen vasta siirtynyt vaiheeseen "yritä saada hengentuotoksiasi menemään eteenpäin", mutta kaipa sitä työksi voisi kutsua, kun joitain yhteistyökumppaneitakin on jo sattunut löytymään.

Väliin kommenttina: mulla on muitakin blogeja. Yhteen päivittelen tarinoitani, toiseen taas randomisti kuulumisiani. Päätin kuitenkin aloittaa aiheblogin, jossa käsittelen arkeani sanoittajana ja aloittelevana cossaajana ^^

Niin, cosplay... Ensimmäisen kerran luin siitä W.I.T.C.H-lehdestä ollessani about yhdeksänvuotias... Tai jotakin siihen suuntaan :DD No, ajattelin jo tuolloin, että olisipa mukava harrastus, mutten uskonut, että ikinä sitä aloittaisin. Ja missäs nyt ollaan? Ensimmäinen con käyty läpi feilanneena Draco Malfoyna (pakko uusia jossain kohtaa ^^) ja seuraavia tulossa mm. omina hahmoina (Frostissa Walter McRavenhill, sekopäinen umpihomo kasarirokkaripuolinäkki noin nopeasti kuvatakseni ^^), Sasuke Uchihana, Oopperan Kummituksena, Pokemonin Jamesina ja Fruits Basketin Ayamena. Tarkoitus on siis aloittaa melko helpoilla cosseilla, etten onnistu aiheuttamaan itselleni alempiarvoisuuden tunnetta ja heittämään koko harrastusta nurkkaan :DD Myös Kannazuki no Mikon Chikane ja Tsubasa ovat olleet suunnitelmissa... No, se nähdään sitten joskus. Tässä tosiaan hivenen cossisuunnitelmaa, ja ison osan toteutan mahdollisesti jo ensi vuonna :DD

Olen tässä metsästellyt sopivaa puseroa herra McRavenhillille. Hän on seuraavista cosseistani ainut, jota en tee pätkääkään itse vaan ostan kaikki osaset. Tähän mennessä tehtyjä mukavia ja ei niin mukavia pikku huomioita:

1. En enää ikinä osta Punanaamion peruukkeja... Tai ainakaan tuota yhtä kasarimallista. Se on enemmän Amy Winehousen tukka... Tai mulla vain pirun huono tuuri. Toisaalta, saman liikkeen tuotteella sain korjattua virheen. Mutta peruukkifeilaus tapahtui heti.

2. Pystyn kuin pystynkin käyttämään piilolinssejä.

3. Cossia on mukava koota pala palalta-etenkin, kun sattuu olemaan vararikossa.


Todennäköisesti moni on jo törmännyt näihin ongelmiin. Olen kuitenkin vasta aloittelija, ja nämä tulevat uusina asioina. Sen verran tuota punk-asennetta on isäukon puolelta veriin lipsahtanut, että 1. se tehdään, mikä alotetaan, ja 2. siitä selvitään kunnialla. Näillä asenteilla jatkamaan cosplay-"uraa" eteenpäin.

Ja ehkä hieman kuvaa nykyisestä outlookistani... Kuten hiuksista ehkä saattaa huomatakin, kuulun Sasuken faneihin. Tosin, väri vain on vielä väärä... Sitä ensi kesää odotellessa!


Nykyään vielä hieman eri näköinen, mutta tuo on tuorein kuva :DD Noh, tällaisesta pököpäästä on siis kyse. Ja näin päättelee tämä pölkkypää ensimmäisen postauksensa tästä blogista! Kovin usein en täällä ehkä päivittele, mutta nähtäväksi jää... Kyllä varmaan pian alkaa postauksia tulemaan, kun Jamesin valmistus aloitetaan tässä (toivon mukaan) piakkoin (; Ja myös Walterin viimeistely... Money, where did you fly?? :DD (Älkää käsittäkö väärin. Olen valmis uhraamaan tähän aikaa ja rahaa ^^ Jos en olisi ja tekisin jopa omasta mielestäni huonoja cosseja, miksi edes harrastaisin? Kyllä, perfektionisti...)

-Shinigami-