tiistai 18. elokuuta 2015

Haastetta tähän väliin!

And, once again, only in Finnish. I'm not quite sure if I'll continue writing in English too. Maybe, maybe not.

Serkkuni Marika viskasi minua Liebster award-haasteella. Haasteen tavoitteena on pääasiassa uusien blogien löytäminen, mutta haaste annetaan pienille, alle 200 lukijan blogeille. Näin edesautetaan niiden näkyvyyden parantamista.

Säännöt:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.
Eli kiitokset Marikalle tästä haasteesta! Linkki hänen blogiinsa (Näin koulutat taiteilijasi) löytyy tuosta ylempää. Kertokaahan toki, jos linkki ei toimi, sillä olen taas jonkin aikaa vääntänyt Bloggerin kanssa kättä. Minä ja tietotekniikka emme sovi yhteen.

Mutta, kysymyksiin!

1.  Mikä on paras piirre itsessäsi?
Paras piirteeni on ehdottomasti päättäväisyyteni. Jos todella tahdon tehdä jonkin projektin alusta loppuun, se harvoin jää kesken. Välillä myös teen loppuun nekin projektit, joista en oikeastaan olisi enää edes innostunut, mutta silloin tällöin jätän esimerkiksi jonkin asun sikseen. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii Cornelia.
Päättäväisyyteni auttoi minua myös työssäni. Minun kohdallani se vaati enemmän henkistä kuin fyysistä kanttia. Älkää käsittäkö väärin; työyhteisö on aivan mahtava ja työssä itsessään ei ole valittamista, mutta olihan se nyt jonkin verran iso muutos henkilölle, joka tähän kesään mennessä vain istui kesät koneella aurinkoa mahdollisimman paljon vältellen.


 2. Miltä blogisi näyttää vuoden kuluttua?
Toivottavasti siltä, ettei se ole kuihtunut pystyyn! Tänä vuonna bloggaaminen on jäänyt jonkin verran vähälle, sillä en yksinkertaisesti ole katsonut tarpeelliseksi tehdä montaa postausta yhden asun tekemisestä (paitsi jos kyseessä on asu, joka sisältää pikkutilpehööriä ja varsinaisen vaatekerran, jolloin postaukset jakautuvat kahteen osaan).
Olen todella huono mm. muuttamaan taustoja, ja blogin bannerikin on valokuvan osalta Neiti Ninan ja tekstin osalta Shamelessin käsialaa. Olen siis kaiken visuaalisen kanssa aika lailla täysi susi, ja Bloggeria en osaa käsitellä käytännössä ollenkaan, hyvä että saan kuvat ja linkit liitettyä tekstiin toimivasti.


 3. Oletko koskaan jälkeenpäin katunut jonkin tietyn postauksen julkaisemista?
En muistaakseni ole varsinaisesti katunut mitään postaustani. Toki olen nyt jälkikäteen selaillut aivan ensimmäisiä postauksia ja pohtinut, olisiko jotakin pitänyt muuttaa. Kirjoitusvirheiden korjaamista lukuunottamatta en kuitenkaan ole muuttanut niitä; silloin oli silloin, en tiennyt vielä kaikkia termejä ja tykkäsin käyttää hymiöitä.
Se oli sitä alkuaikaa. Olen kenties hieman kehittynyt bloggaajana sen jälkeen, en ehkä paljon, mutta hieman. Tavallaan niitäkin postauksia on hauska aina välillä lueskella ja naureskella sille vanhalle itselle, jolle nykyään itsestäänselvät asiat olivat tuolloin upouusia ja ihmeellisiä.


 4. Mitä TV -sarjan tai elokuvan hahmoa muistutat omasta mielestäsi eniten?
Tämä on oikeasti aika paha kysymys, sillä tätä sain miettiä aika urakalla. On olemassa paljon hahmoja, joihin samaistun, mutta kenties eniten samaistun Harry Pottereiden Luna Lovekivaan. Toinen vaihtoehto oli samaisen elokuvasarjan Severus Kalkaros.
Lunalla ja minulla on jonkin verran yhteistä, joskaan ei ulkonäöllisesti muuta kuin vaaleat hiukset ja siniset silmät. Ajatusmaailmamme sen sijaan on pitkälti samanlainen; vaikka en olekaan yhtä viisas kuin Luna, ymmärrän hänen aatteitaan hyvin. Kumpikin on pohdiskelevaa ihmistyyppiä, kenties hieman kummallisia muiden mielestä, mutta kumpikaan ei ole siitä pätkääkään piitannut.
Luna on myös jonkin verran niin sanottu taivaanrannan maalari, jota aika ajoin olen minäkin. Ainahan sitä voi haaveilla, vaikka jotkin jutut jäävät auttamatta pelkiksi haaveiksi.
Luna myös on hahmona ensi alkuun melko yksinäinen, mutta hän ei anna sen näkyä, että se häiritsisi häntä. Sama pätee minuun; aikanaan olin sisäisesti ja muutenkin aika yksin, kunnes otin itseäni niskasta kiinni ja aloin tutustua ihmisiin. Nautin kyllä edelleen myös yksinolosta, silloin on hyvä kasata omia ajatuksia ja pohtia kaikessa rauhassa.


 5. Jos saisit pitää vain yhden aisteistasi (näkö, maku, tunto, kuulo, haju) niin mikä se olisi ja miksi?
Tämäkään ei varsinaisesti ollut helppo kysymys, mutta päädyn silti valitsemaan kuulon. Kun hiljaisuus muuttuu liian hiljaiseksi, se alkaa ahdistaa minua. Myös liikenteessä olen tottunut enemmän kuuntelemaan kuin katsomaan lähestyviä autoja, joten jo senkin puolesta pitäisin kuuloni. Lisäksi pidän musiikista todella paljon.
Vaikea on kyllä tosin sanoa, mitä tekisin, jos yhtäkkiä vaikka näkö lähtisi. En tiedä. Pysyn kuitenkin siinä päätöksessä, että kuulolla oletettavasti tekisin kaikkein eniten.


 6. Mikä on kaikkein rohkein teko, jonka olet koskaan tehnyt?
En oikeastaan ole kovin rohkea ihminen, mutta cosplay-harrastajana rohkein tekemäni teko on kenties ollut Sasuken cossaaminen. Se vaati minulta henkistä kanttia todella paljon. Vaikka asu jälkikäteen katsottuna onkin varsin toimimaton, olen silti ylpeä siitä, että todella uskalsin tehdä sen asun ja kiivetä sen kanssa vielä lavallekin.
Muuten en oikeastaan osaa tähän vastata, sillä ihan heti ei ainakaan tule mieleen ainuttakaan muuta rohkeaa tekoa, jonka olisin tehnyt muiden tai edes itseni hyväksi.


 7. Mikä on paras neuvo, jonka olet viimeksi saanut?
Tässä kohdassa jälleen päästän sisäisen Potter-nörttini irti ja sanon erään Albus Dumbledoren sitaatin: "Happiness can be found, even in the darkest of times, if one only remembers to turn on the light."
Tämä sitaatti on toiminut minulle erityisenä neuvona jo monen vuoden ajan, mutta aika ajoin se muistuttaa olemassaolostaan. Jos tilanne on jostakin syystä tuntunut toivottomalta, olen vain ajatellut näitä sanoja. Ilo löytyy kyllä aikanaan, vaikka ajat tuntuisivat synkiltä. Jos elo käy raskaaksi, täytyy muistaa vain "sytyttää valot". Harvemmin sitä pimeässä näkee.


 8. Mistä olet blogissasi erityisen ylpeä?
Siitä, että olen onnistunut kehittämään sitä näiden kuluneiden vuosien aikana jonkin verran. Blogini on yksi cosplay-blogi muiden joukossa, joten vaikka se onkin yksi joukossa, on se kuitenkin myös omalla tavallaan persoonallinen; enpä ole vielä kertaakaan tavannut kahta ihmistä, joiden pukulista olisi identtinen!


 9. Mikä on kaikkein erikoisin/turhin taito, jonka osaat?
Turhin tai erikoisin taito? Taidan valita turhimman; harvemmin olen hyötynyt taidostani olla kävelevä Potter-ensyklopedia. :D


 10. Jos saisit viettää yhden päivän ihan kenen tahansa ihmisen kanssa, kuka se olisi?
Ensin pohdin J. K. Rowlingia, sillä hänen kanssaan olisi aivan uskomattoman upeaa keskustella kirjoittamisesta, mutta taidan jättää populaarikulttuurin sivuun ja vastata Jeanne d'Arc. Hän on omalla tavallaan minulle jopa roolimalli, ja tahtoisin kovasti tavata hänet, jos aikamatkailu nyt vain olisi mahdollista.
Muutkin kaksi vaihtoehtoani olivat historiallisia henkilöitä, kuningatar Elisabeth I sekä kuningatar Kleopatra. Mitä juuri hetki sitten mainitsinkaan haaveista, jotka eivät voi toteutua? Tässäpä yksi niistä, näiden kolmen tapaaminen. Onneksi historiassa on heistä kuitenkin varsin paljon tietoa, vaikka henkilökohtaisestikin heidät tapaisin mielellään.


 11. Jos kaikki ihmiset olisivat samanlaisia kuin sinä, millainen maailma silloin olisi?
Maailma tuskin olisi kovin hyvä paikka asua, sillä kaikki olisivat keskenään niin samanlaisia, että siitä olisi haittaa suurempiin konflikteihin asti. En pidä itseäni täytenä kusipäänä koko aikaa, mutta osaan minäkin olla aika inhottava ihminen jos haluan (useimmiten en halua).
Lisäksi maailma olisi varsin tylsä. Ihmisissä pidän eniten juuri siitä, että jokainen on oma yksilönsä. Jos tätä yksilöllisyyttä ei olisi, maailmasta tulisi hetkessä huomattavasti tylsempi paikka elää.

Siinäpä ne vastaukset.
Jaa että omiakin kysymyksiä pitäisi keksiä?
Hmm.

1. Mikä on kaikkein omituisin/hulluin asia, jota olet kokeillut?
2. Jos olisit väri, mikä olisit ja miksi?
3. Mihin kiinnität musiikkikappaleissa ensimmäiseksi huomiota?
4. Jos lähtisit osoittamaan mieltä, minkä puolesta/mitä vastaan osoittaisit?
5. Mikä rauhoittaa mieltäsi erityisesti?
6. Onko sinulla muita blogeja?
7. Mikä on parasta just nyt?
8. Jos saisit mahdollisuuden muuttaa minne tahansa, minne muuttaisit?
9. Ilmaisetko itseäsi paremmin kuvien vai tekstien kautta?
10. Jos saisit matkustaa mille tahansa aika kaudelle minne tahansa, mikä päämääräsi olisi?
11. Kuvaile itseäsi viidellä sanalla!

Ja Liebster award-haaste lähtee tällä kertaa näille henkilöille! Kaikkien seuraajamääristä en tosin ole täysin varma, mutta näillä mentäköön.

Jäätynyt Enkeli
Hant
Päivi ja Satu
Panda
Shameless
Daikichi
Sipsinekku

Ihan yhtätoista en nyt keksinyt, mutta onhan siinäkin jo seitsemän. Eli teille, hyvät ihmiset, lähtee nyt sitten tämä haaste, jonka säännöt löytyvät postauksen alusta.

Piakkoin niitä lupaamiani kuvia sekä selitystä Traconin cossista - joka ei sitten kuitenkaan ole se Kummitus, sillä ajoittaminen ei edelleenkään ole näemmä se vahvin puoleni.

-ShinigamiUchiha-