keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Yukicon 2.0: milloin saa nukkua?/Yukicon 2.0: when can I sleep?

Erittäin väsyneet tervehdykset tältä suunnalta (kirjoitan tätä tekstiä siis conin jälkeisenä maanantaina, mutta julkaisua venytin siihen asti, kunnes sain lauantain shoottikuvat). Yukicon on siis takanapäin, ja tarkoitus olisi väsätä siitä jonkinlaista raporttia. Perjantai-illasta voisinkin aloitella. Jo aamulla olin heittänyt tavarani Empulle, ja iltapäivän puolella lähdimmekin sitten kohti Espoota Onnibusin kyydissä. Linja-autossa oli tunnelmaa.
Yövyin ystävälläni Annikalla, joka olikin minua vastassa Lommilan pysäkillä. Käväisin nopeasti heittämässä tavarani heille, ja lähdimme siitä sitten kohti Helsinkiä, vielä tarkemmin sanoen DTM: ää. Harvinaisen hauskaa kyllä oli, mutta lopulta maiharini tappoivat jalkani tanssilattialla, joten lähdimme melko hyvissä ajoin takaisin Espooseen. Pikaisen iltapalan jälkeen painuimmekin nukkumaan, jotta saisin itseni ylös sängystä ajoissa - tarkoitukseni oli siis mennä Elisaa ja Hannaa vastaan juna-asemalle, ja heidän junansa tulisi yhdeksän paikkeilla.

Greetings from Yukicon (imagine me saying this in a very tired voice since I´m writing this on Monday right after the con but I decided not to publish this before I got my Miku photos). Yukicon is over and now I´m trying to write something about it. I guess I should start with telling about Friday evening. In the morning I had left my stuff in Emppu´s place and on afternoon we left to Espoo by Onnibus which is pretty cheap transportation firm so to say. I stayed at my friend Annika´s place who was already at Lommila´s bus stop when I hopped out of the bus. We went quickly to her place to leave my stuff there and then we started our trip to Helsinki, especially DTM (which is a gay bar in the center of Helsinki). We had very much fun but in the end my shoes killed my feet on the dance floor so we left pretty early to Espoo. After eating a bit we went to get some sleep so I could wake up early enough in the morning - I was supposed to meet Elisa and Hanna at the railway station at 9 o'clock in the morning.

Lauantaiaamu starttasikin sillä, että vippasin Miku-cossini päälleni ja meikit naamaan. Siitä sitten aika nopsaan lähdimmekin sinne asemalle. Matkalla sitten muistinkin, että minun piti lainata eräälle ystävälleni peruukki, joka tietysti oli jäänyt Annikan kämpille. Paniikinomaisen viestini jälkeen ystäväni onneksi sanoikin, että hän tarvitsisi peruukkia vasta sunnuntaina.
Elisa ja Hanna odottelivatkin sitten jo asemalla, ja sieltä hyppäsimme Tapiolaan menevään bussiin. Matkan aikana heitinkin sitten peruukin päähäni ja sain jonkin verran kummastelevia katseita, kun Elisa asetteli Mikun saparot päähäni (peruukki kuuluu siis hänelle). Matkassa kesti puolisen tuntia, ja jäin ulos odottelemaan siksi aikaa, kun kaverini heittivät tavarat sisälle. Itse odottelin SiruAliasKidiä, sillä hän oli tarjoutunut ostamaan lippuni synttärilahjaksi. Ehdimme sopivasti käydä kaupassa hakemassa ruokaa, ja sitten menimme takaisin conipaikalle. Siellä törmäsinkin sitten Nordicaan, SiruAliasKidiin sekä megurinemagnetiin, joka toimikin siitä suoraan kuvaajanani. Voin muuten sanoa, että oli hieman kylmä - ja minä kestän kylmyyttä yleensä todella, todella hyvin. Onneksi oli lämpimämpää kuin sunnuntaina.
Joka tapauksessa saimme hyviä kuvia, ja megurinemagnet on mahtava kuvaaja: neuvoi, miten minun pitäisi toimia, ja ohjeita tulikin vähän väliä. Kiitos suuresti! <3

My Saturday morning started with dressing up as Miku and doing her make-up. We (Annika and I) left her place pretty early so we would be at the railway station in time. When we were walking towards the station I remembered that I was supposed to borrow a wig to my friend and of course I had forgotten the said wig at Annika´s place. I almost got a panic attack and sent my friend a "I´m so so so so sorry!!" message but fortunately she needed that wig on Sunday and not on Saturday.
Elisa and Hanna were already waiting for us at the station and we hopped on a bus which went to Tapiola where the con place is. During the drive I also got my wig and people stared at us a bit when Elisa helped me get the wig in the right way (the wig derped a bit and the wig belongs to Elisa so I asked her to help me). 
The drive took something like half an hour and I had to stay outside when my friends went to get their tickets etc. I was waiting for SiruAliasKid because she had offered to pay the ticket for me as a birthday present. 
We (Elisa, Hanna and I) visited a store to buy some food and when we went back to the con place where we met Nordica, SiruAliasKid and megurinemagnet who was my photographer on Saturday. I can say that it was pretty cold outside - and usually I´m the one who doesn´t complain about the cold. Thank goodness it was warmer on Saturday than on Sunday.
Anyway, we got good pics and megurinemagnet is an awesome photographer: she told me what I should do and I got advice almost the whole time we were taking pics. Thank you so much! <3

"Kaito... Who is that girl with you..?"

"If you aren´t Kaito, I´m not interested in your words."

"Oh, you noticed that the darkness fell? Good... Now I suggest you to run if you want to stay alive."

"Come to say hello to me and my whip!"

"I will find you, my dear Kaito... And kill us... So we can be eternally together..."

"I found you, my dear, I found you!"
  
Shootin ja jonkin ajan hengaamisen jälkeen kävinkin karaokessa laulamassa hahmoni biisin, eli Miku Hatsunen Rotten Girl, Grotesque Romancen. Enkä puhunut sen jälkeen hetkeen. Ääni lähti, näkemiin.
Tarkoituksenani oli käydä katsomassa myös pari luentoa + cosplay-kisat, mutta en vain saanut itseäni toimeentumaan. Siispä hengasinkin ympäri con-paikkaa shootin jälkeen hetken itsekseni, kunnes törmäsin Lusseen (tai itse asiassa hän tunnisti minut antamieni tuntomerkkien pohjalta, itse olin yhtä puusilmä kuin aina ennenkin). Hänen kanssaan sitten hengailinkin sen kolmisen tuntia, ja Marikin siinä hetken aikaa kanssamme istuskeli. Sainpa sitten päähänpiston, että lähtisin Annikalta iltabileisiin...
Kun minä, Annika ja Liisi olimme päässeet heille, kävin vippaamassa tavalliset vaatteet päälleni ja aloin valmistautua bileisiin menoa varten. Annika hieman hermoili siitä, että selviytyisinkö bussien vaihdoista ja sitä rataa, sillä en ole ennen Espoossa yksin liikkunut. Bussikuskit olivat onneksi suopealla päällä, ja avustivat minua kun kysyin neuvoa. Sen vain sanon, että olisiko jotakin ideaa rakentaa alikulkutunneleita vähän tiuhempaan? Jäätyäni Hanasaaren pysäkillä keskustelu kahden tyypin kanssa meni jotenkin näin:

Henkilö A: "Anteeksi, tiedätkö sä, miten tonne pääsee?" *osoittaa motarin toiselle puolelle*
Minä: "Tien toiselle puolelle? En, mutta tiedäks te, mistä tää bussi lähtee?"
Henkilö B: "Se on just toi pysäkki tuolla... Mitä me tehdään?"
Minä: "...ei kai auta muu ko mennä yli..."

No, lopulta pääsin ehjänä bilepaikalle menevään bussiin, josta ystävällinen paikallinen sitten saattelikin minut bilepaikalle. Tyypin ystävällisyys oli oikeasti sydäntä lämmittävää ^__^ Bilepaikka sitten löytyikin, mutta sainpas ideaksi lähteä kävelemään conipaikalle hakemaan Elisaa... Ja arvatkaapa, kuka eksyi niin saakelin useasti, ettei ollut enää ideaa lähteä bilepaikalle, sillä bussini lähti heti conipaikan vierestä? Siellä sitten jäädyttiin Kulttuurikeskuksen seinän vieressä tunnin verran nyt ainakin...
Annikan ja Liisin kanssa lähdimme jatkamaan iltaa Britanniaan, ja sieltä kun lähdimme, niin eikös sitä lunta tullut vaakatasossa kovina ja pistelevinä hiutaleina, jotka lisäksi menivät silmiinkin ihan kiitettävästi, enkä nähnyt käytännössä mitään. Pääsimme kuitenkin ehjinä perille, ja painelinkin suoraan sänkyyn lämmittelemään. Herätys seuraavana aamuna kahdeksalta, jotta ehtisin ajoissa conipaikalle. Houkuttelevaa.

After the photoshoot and hanging out for a while with megurinemagnet I decided to go to karaoke room to sing Rotten Girl, Grotesque Romance which was the version of Miku I wore on Saturday. And after singing I didn´t speak for a while because my voice decided to leave me.
I was supposed to check out a couple of panels and cosplay contests but I just... Didn´t do that. That´s why I decided to hang out with myself for a while before I met Lusse (or actually he recognized me because I had told him which cosplays I would use in the convention, I was my usual self and didn´t notice him even though he had told me which costumes he would use, oops). I hanged out with him something like three hours and Mari joined us for a while. Then I got the greates idea ever: I would go to the evening party...
When Annika, Liisi and I had arrived to Annika´s place I went to change my costume to my normal clothes and started to get ready for the party. Annika was a bit nervous because even she wasn´t sure where I was actually going and she has lived in Espoo since... I don´t even remember, at least ten years I think? Thank goodness the bus drivers were friendly and helped me when I asked for advice. I still have to say one thing: would there be any idea in building more walking routes or something? When I hopped out of the bus at Hanasaari´s bus stop the conversation with two random girls went somehow like this:

Person A: "Excuse me, do you know how to get there?" *points the other side of the highway*
Me: "To the other side of the road? No idea, but do you know where is the stop of this bus?"
Person B: "It´s that stop on the other side of the road... What we should do?"
Me: "...I guess there´s no option. RUN!"

After all I was still in one piece when I hopped into the bus which took people to Teekkarikylä where the party place was. A local person also helped me to find the place - he was very, very friendly and it was so nice to notice that there are still people who want to help other people ^__^ I found the party place thanks to him but then I decided to walk to the con place and get Elisa to the party place.... And guess who got lost so many times that there would have been no point in walking back to the party place since the bus stop was right next to the con place? Well, there we sat, near the wall of Kulttuurikeskus and got so frozen that I almost started to sing Let It Go.
Annika, Liisi and I decided to go to Britannia which is a bar in Espoo and when Annika and I left to Annika´s place it was snowing and it felt like daggers, it was so cold - and I didn´t see anything because there was that snow (ice? At least it felt like it -__-) in my eyes. Fortunately we were alright when we got to her place and I went straight to bed because I didn´t want to suffer from cold. In the next morning our alarm clock would remind us of its existence at eight o'clock so I would be early enough at the convention place. Lovely. 

Aamulla nappasin vain cossin mukaani, ja lähdin bussilla kohti Tapiolaa. SiruAliasKid olikin paikalla jo aikaisemmin, ja itse pääsin paikalle jonkin verran ennen kymmentä. Meidät saatettiin pukuhuoneille, ja sielläpä sitten lähdin kiskomaan cossia päälleni. Alemmuuskompleksien saattelemana - ihan oikeasti, mitä minä muka tein kokeneiden sarjassa, kun aloittelijoidenkin cossit ovat parempia? Eipä sillä, olin omaan Ranskaani loppujen lopuksi todella tyytyväinen - olisin kuvitellut, että se näyttäisi pahemmalta.
Bäkkärillä törmäsinkin sitten Nordicaan ja ChipiNinjaan, jotka olivat myös ryhmäkisassa, mutta aloittelijoiden sarjassa. Juttelimme siinä sitten vähän niitä näitä, ja törmäilimme päivällä myös vähän väliä. Bäkkärillä oli muutenkin todella rento meininki, ja osasin oikeasti olla jännittämättä ihan hirveästi (fiilikset olivat lähinnä "Ai tässä ihan oikeasti ollaan tänään menossa lavalle? o__O"). Piakkoin olikin tuomaroinnin aika.
Tuomaroinnin jälkeen (tuomareille muuten kiitos: olitte ihania, en edes jännittänyt niin kuin tuomaroinneissa yleensä! <3) kävimmekin sitten kuvauspalvelulla, jonka kuvat olivat netissä samana iltana. Tässäpä siis ne kuvat, (c) Kyuu Eturautti.

In the morning I just took the costume with me and started my trip towards Tapiola. SiruAliasKid was there before me and I was at the convention place a bit before ten o'clock in the morning. A friendly person escorted us to the dressing rooms and there I started to dress up to become Francis Bonnefoy. I also got that "I can´t do anything ;__;" feeling when I saw all those lovely costumes around me; what the hell I was doing in the category called "the experienced cosplayers" when the beginners make better costumes than I make? After all I was pretty pleased with my France costume - I thought that it would look much worse.
At backstage I met Nordica and ChipiNinja who had also taken part in the group contest but in the category "beginners". We chatted a bit about random things and also saw each other now and then during the day. There was a relaxed atmosphere at the backstage and I didn´t feel nervous at all (my thoughts were something like "Oh, I´m going onto the stage today? o__O"). Soon it was time for us to walk in front of the judges.
After we had met them and they had done their job (I have to thank the judges: you were so lovely, I wasn´t even as nervous as I usually am when I meet the judges <3) SiruAliasKid and I went to the photo stand - the pics were on the net during the same day which is surprisingly fast. Here are the pics, (c) Kyuu Eturautti.  


Seriously, I can't derp THAT much.
France: "Mais je suis fantastique, Angleterre!" England: "...bloody hell with you..."

Mari nappasi minusta myös pari kuvaa ulkona. Ja kyllä, tiedän, että siinä on tupakka, mutta iso osa ranskalaisista tupakoi, joten olkoot.

Mari also took a couple of pics of me at the outside. And yes, I know that there´s a cigarette but many French people smoke so let the cigarette be there.








(Älkää muuten kopioitu kuvia, en saa blogini osoitetta lisättyä niihin, koska koneellani on asennevamma, eikä se tahdo toipua siitä./Do not copy the pics please even though I can´t add my blog address in them because my computer has some problems and it won´t get rid of them.)


Tämän jälkeen kävinkin nopeasti vielä moikkaamassa Lussea taidekujalla, kunnes oli aika painua bäkkärille. Olimme sopineet, että minä vastaisin juontajan kysymykseen, enkä edelleenkään ollut keksinyt siihen vastausta. Enkä ollut keksinyt sitä vielä siihenkään mennessä, kun meitä tultiin huutelemaan odottamaan vuoroamme. Me kisasimme numerolla 13 - epäonnennumero. Lievää naureskelua siitä, että karma oli kenties jo tuomaroinut meidät ennen varsinaista kisatuomarointia. Huvittaa muuten edelleen.
Ryhmämme nimi NamelessCosplayGroup tuntui olevan lavapresentaatiomme ainut huvittava kohta, ja itse olen kyllä myös sitä mieltä, etten pahemmin olisi voinut vastaustani ryssiä. Jälkikäteen on tullut mieleen vaikka ja mitä, mutta lavalla en sitten meinannut saada suutani auki. Asiaan saattaa kenties vaikuttaa se, että meinasin pyörtyä ensimmäisen poseerauksen aikana. Tiedä siitä sitten, mistä mahtoi johtua, en nimittäin hermoile ennen kisoja juurikaan ja lavalla sitten vielä vähemmän.
Sijoitusta kisasta ei kuitenkaan tullut, mutta kaikille sijoittuneille hirveästi onnea! Lisäksi voin sanoa, että kiljuminen oli lähellä, kun Nordica ja ChipiNinja pääsivät kolmannelle sijalle aloittelijoiden ryhmäkisassa! ^__^
Kisan jälkeen viskasinkin cossin pois päältäni, hengasin Elisan kanssa puolisen tuntia ja häivyin sitten conipaikalta Annikalle ja sieltä taas bussipysäkille aloittaakseni kotimatkani. Olin jo melko väsynyt, mutta onneksi Rami sattui matkaseuraksi ja piti minut hereillä. Noin puoli yhdeksältä olimme Harjavallassa Empun kanssa, ja siitä sitten jatkoimmekin koteihimme nukkumaan. Oma sänky, paras sänky.

After taking the pics I went to say hi to Lusse who was at artists´ valley (the place where people can sell their own art) until it was time to go to the backstage. SiruAliasKid and I had decided that I would answer the question on the stage and I hadn´t created an answer for it - I created it when we already were on the stage. Our contestant number was 13 - we laughed at it because it felt like karma had judged us before the judges. And it´s still funny.
Our group name NamelessCosplayGroup seemed to be the only funny thing of our stage presentation and I can agree with that. Seriously, my answer was idiotic. After that I created 50 better answers but on the stage I barely managed to speak. I guess it had something to do with the fact that I almost fainted when we stroke our first pose. I don´t know why that almost happened because usually I´m not very nervous, at least not on the stage.
We didn´t place in the contest but everyone who placed: CONGRATULATIONS! And I can tell you that I nearly screamed when they said that Nordica and ChipiNinja were placed 3rd in their category! ^__^
After the contest I changed my clothes, hanged out with Elisa something like half an hour and left the convention place to Annika and from her place I left to the bus stop to start my trip to home. I was pretty tired but fortunately Rami was in the same bus than me and we chatted about the con for 1,5 hours or so. At 8.30 in the evening Emppu and I were in Harjavalta and from there we started our trip to our homes to get some sleep. Own bed the best bed. 

Ja koska ikinä ei voi olla liian aikaisessa, ensi Yukiconin suunnitelmatkin ovat jo valmiina! ...tai siis, olen perustamassa jonkinlaista ryhmäphotoshootia, varsinaisesta ryhmäilystä en osaa sanoa. Ja hahmohan on tässä:

And because one can´t ever be too early I already have plance for the next Yukicon! ...or, I mean, I´ve been thinking about a group photoshoot, I´m not sure about the real group thing. And the character is here:

Chieri Sono, AKB0048, Gingham Check.
Chieri Sono Gingham Check-asussaanhan se siinä! Pitäisi vain saada enemmän referenssikuvia tästä kaunottaresta... Vaikeaksi vain on mennyt. Elisa (aka Gumi) on lupautunut cossaamaan Acchania, mutta muut paikat ovat vielä vapaina! ^__^

Chieri Sono in her Gingham Check outfit! I should get more reference pics of this beauty but it´s been pretty difficult to find them... Elisa (aka Gumi) has promised to cosplay Acchan but nobody has said anything about other characters yet! ^__^

Juttua Icyn teosta tulee pian, sillä tilasin eilen neidon peruukin. Myös Alexin peruukin noudin mukaani Yukiconista, ja cossi alkaakin olla melkeinpä kasassa o__O Mistä tätä inspistä oikein tulee? Mutta nyt meikäläinen hiljenee tältä erää, kohta alkavatkin sitten täysin uudet kujeet cosplayn ja conituksen suhteen! ...tosin ketään tuskin ihan hirveästi yllättää, että kisapainotteisesti pyrin tämänkin vuoden menemään, joskaan en edelleenkään ravaa palkintojen perässä. Parhaani teen, ja jos se ei riitä, niin sitten se ei riitä ja that´s it.

I will speak about Icy soon because I ordered a wig for her yesterday. I also bought a wig for Alex from Yukicon and that costume is almost ready o__O Where did I get all this inspiration? But now I will shut my mouth for now and soon I will start to tell about my next projects! ...though I guess nobody is surprised when I say that I will take part in many contests this year though I´m still not hunting medals etc. I´m doing my best and if it´s not enough there´s no use to cry over it.

-ShinigamiUchiha- 

torstai 8. tammikuuta 2015

Bonjour, mon cher~!

Ranska on aina edustanut minulle kulttuurin, muodin ja ennen kaikkea rakkauden huipentumaa. Viimevuotinen matka Pariisiin vain vahvisti tätä kuvitelmaa (sanokaa romantikoksi, mutta oikeasti, siinä paikassa rakkauden pystyy vaistoamaan), ja eipä aikaakaan, kun eksyin jo katsomaan sarjaa nimeltään Hetalia: Axis Powers. Hahmo nimeltään Ranska, ihmisnimeltään Francis Bonnefoy, hakkeroitui sydämeeni ja cosplay-suunnitelmiini nopeammin kuin Lisbeth Salander tietokantoihin.
Vaikka sarjassa hahmo nähdään pääasiassa derppailevana, hyvännäköisenä blondina, edustaa hän minulle kuitenkin aivan jotakin muuta. Ranskalla on todella rikas historia, joka pääsee aina välillä unohtumaan. Olen opiskellut kieltä jo useamman vuoden ajan, ja maan historiaa on luonnollisesti tullut käytyä läpi. Aina se vaan herättää yhtä vahvoja tunteita, ei siitä mihinkään pääse. Hahmo on lopulta yksi traagisimpia, joita cossilistaltani tulee koskaan löytymään.
Päätin kuitenkin tehdä agent!Ranskan, sillä minulla ei ollut inspiraatiota lähteä tekemään hänen useimmin nähtyä asuaan (ja sitä paitsi puvut ovat kivoja). Suunnitelmissa olisi myös joskus tehdä Ranskan valkoinen puku, mutta nyt sain sopivasti SiruAliasKidin cossaamaan agent!Englantia, ihmisnimeltään Arthur Kirklandia. Asut nähdään Yukiconin ryhmäcosplay-kisassa kokeneiden kategoriassa. En liioin tunne itseäni turhan kokeneeksi, mutta myönnettävähän se on, että suuri joukko asuja on tullut tehtyä ja kisalavallakin olen useaan otteeseen käväissyt. SiruAliasKid ei ole yhtä useasti kisannut, mutta pukuja hänelläkin on jo useampi takana.

France has always been a summit of culture, fashion and especially love to me. A trip that I made last year to Paris just made me think like that even more (call me way too romantic person but really, there´s love in the air - you can sense it) and in no time I started to watch series called Hetalia: Axis Powers. The character called France, human name Francis Bonnefoy, hacked into my heart and cosplay list quicker than Lisbeth Salander into different information sources.
Even though in the series the character is seen as a derping and good-looking blonde he is much more to me than that. France has really rich history and this fact is sometimes forgotten. I´ve studied French for a few years now and thanks to it I know pretty much about the history of France. It always makes me feel strong feelings, can´t deny that. The character is one of the most tragic ones that will ever be found on my cosplay list.
I decided to make agent!France costume because I didn´t have inspiration to start to make the costume he often wears (and I love suits). I´ve also planned to make France´s white suit but this time SiruAliasKid promised to cosplay as agent!England, human name Arthur Kirkland. These costumes will be seen in Yukicon´s group cosplay contest in the category experienced. I don´t really feel like an experienced cosplayer but I guess I have to admit that I´ve made pretty many costumes and I´ve also participated in a contest many times. SiruAliasKid hasn´t competed as much as I have but she has also made many costumes.

Housut kierrätän Grell-cossistani, vetoketjun vaihdatus vain oli edessä. Valkoinen ketju nyppi minua jo Traconissa ja sai minut suunnilleen haluamaan repiä pääni irti, mutta asialle ei silloin mitään voinut. Nyt minulla oli kuitenkin aikaa vaikuttaa siihen. Näin housuihin saatiin yleisesti parempi yleisilme, sillä valkoinen ketju näytti aika inhottavalta pikimustissa housuissa.


I´ll use the same trousers I used when I cosplayed as Grell but this time I changed that zipper. The white zipper annoyed me in Tracon already and made me want to rip my head off but back then I didn´t have time to change that zipper. This time I had time. Now the trousers look much better because the white zipper looked awful - the trousers are pitch black.

Peruukista ehdin melkein jo nostamaan paniikin, sillä kävin läpi pahinta finanssikriisiäni hetkeen. Sitten SiruAliasKid kysäisikin, että mitä haluaisin joululahjaksi (kysymys, joka saa aina minut tuntemaan itseni syylliseksi, koska useimmiten olen itse persaukinen). Vastaus oli selvä: se Ranskan peruukki. Kyseinen peruukki on ostettu yksityiseltä myyjältä Suomesta, eikä minulla ole sen enempää tietoa sen alkuperäisestä ostopaikasta.
Koska en kykene käyttämään enää peruukkisukkia, saan usein pohtia sitä, miten ihmeessä saan peruukin pysymään päässäni ja omat (nykyään lisäksi punaiset) hiukseni kurissa. Suurimman ongelman muodostavat otsahiukseni, mutta tässä peruukissapa oli ratkaisu siihenkin! ^__^

I almost started to panic because of the wig - I didn´t have money and I understood that I would need the wig. Then SiruAliasKid asked me that question which always makes me feel pretty quilty because I don´t usually have money to give anything back - "What do you want for Christmas present?". This time I had an answer: that wig for France. The wig is bought from a private seller from Finland and I don´t know where the wig is originally from.
Because I can´t use wig caps anymore I usually have to think about how to hide my hair (that is nowadays red) under the wig. The biggest problem is my forehead hair but with this wig the problem is solved ^__^

Do not mind the earrings, please. This is also a make-up test vol. 2 but I prefer the first test (scroll down).
 Seuraavaksi kauluspaita, johon minulla kerrankin oli jopa kunnon kaavat. Oi että, rakastan kunnon kaavojen kanssa työskentelyä. Useimmiten säädän puolet omasta päästäni, ja joskus lopputuloskin on pitkälti sen näköinen... Tällä kertaa kuitenkin olen suhteellisen tyytyväinen siihen, mitä sain aikaiseksi. Ihan mutkitta tämä ei sujunut (koska JOKU ei vain aina osaa leikata sitä kangasta oikein), mutta missäpä cosplay-projektissa ei olisi ongelmaa tai kahta?

The next piece of clothing I made was the shirt and this time I had right patterns. Oh, how I love those times when I do have right patterns. Usually I just somehow figure out half of my projects and sometimes it also looks like it... This time I´m pretty pleased with the shirt. I didn´t manage to make this without problems though (because SOMEBODY has problems with cutting the fabric) but well, which cosplay project doesn´t have those problem moments?



Meikkitestissä hain hieman realistisempaa ilmettä etenkin parran suhteen. Mustaa kajaalia en tahtonut edes harkita, sillä se olisi tuonut todella feminiinisesti piirteitäni esille. Piilolinssejä en tähän omista, enkä edes harkinnut sellaisia tilaavani. Valo ja laatu feilaavat + väärä peruukki, mutta siinäpä hieman esimakua siitä, miltä pärstäkertoimeni näyttää.
...jos minut siis aurinkolasien takaa tunnistatte. Talvi ja aurinkolasit. Mitä on logiikka, jotakin syötävää kenties? Täysin offtopicina - Ranskalla ei ole tässä asussa asetta toisin kuin esimerkiksi James Bondilla olisi, joten en minäkään sellaista sitten väsännyt. Asetta siis.

When I did the make-up test I wanted to look more realistic and I paid extra attention to the beard. I didn´t even consider using black eyeliner because it would have made me look too feminin. I don´t have contact lenses for France and I haven´t even considered buying a pair of those. Ignore the light and quality failures + the wrong wig but here´s a pic how I will most likely look like when I cosplay as him.
...if you recognize me - sunglasses cover up my face pretty well. Winter and sunglasses. What is logic, something edible? Completely offtopic - France doesn´t have a gun which for example James Bond would have so I decided not to make one. I mean the gun.


Puvuntakki. Tässä taas niin maailman parhaat materiaalit käytössä, ettei ikinä. No, kyllä siitä takin näköinen ainakin tuli. Jotenkin.
Kangas ei myöskään mätsää täysin housujeni kankaaseen, mutta kyseiset housut on tehty miltei kaksi vuotta sitten, eikä sopivan väristä kangasta sitten tahtonut löytyä. Tuo värisävy on niin ideaalisen musta kuin olla voi... No, sillä mentiin mitä löydettiin. Sentään löydettiin.

The suit coat. Once again I used the best materials ever to make this (notice the sarcasm). Well, at least it looks like a suit coat. Somehow.
The fabric isn't similar to my trousers' fabric but I made said trousers almost two years ago and it was very hard to find the fabric to the suit coat because the trousers' fabric is very idealistic shade of black. At least I found some fabric.


Kenkinä olen harkinnut käyttäväni samoja kenkiä kuin käytin Grelliin. Jalkakuolemahan siitä varmaan tulee, mutta saanpahan lisää pituutta.
Tosin toivon löytäväni ihan kunnon kengät tähänkin, nuo kengät kun aiheuttivat jo Traconissa jaloilleni ongelmia, jotka eivät ole vieläkään poistuneet ja toinen tuskin ikinä.

I've thought about using the same shoes which I used when I cosplayed as Grell. It means death to my legs but at least I'll be a bit taller.
Though I hope that I would find good shoes for this because those which I used in Tracon caused many problems to my legs and some of said problems will never disappear.

Nämä jalkakillerit siis. Ranska on tarpeeksi fabulous käyttääkseen noita. Enkä minä mitään Accadosta esimerkkiä ottanut, hiljaa siellä. :I/These feet killers. France is fabulous enough to wear these. And of course I didn´t watch Pudding Never Dies and notice Accado wearing heels. Shut up. :I

Ja tottahan toki nyt kravatti pitää olla! En ole eläissäni käyttänyt kravattia ennen, joten joku voisi tulle opettamaan sen solmun tekemisen. Itse krakan tekovaiheesta ei sen enempiä sanottavia ole. Muistakaa mitoittaa oikein, tai käy Timo Soinit.

And of course I need the tie! I've never used a tie before so somebody could come and teach me how to make that knot. I don't have much to say about making the tie. Remember that the length is important when you make this piece of clothing. Otherwise the "Timo Soini effect" happens and you look ridicolous.

Dem quality though. Had to manipulate this pic a bit so you could actually see something.
Ottakaahan sitten vielä kokokuva cossista. Pahoittelen laatua. Kravatti näyttää oikeasti paremmalta kuin tässä kokokuvassa, enkä vaivautunut meikkaamaan tahi bindaamaan. Ja tiedän, sukkani ovat vallan upeat.

And here's a pic of the whole costume. I know that the quality is bad and I'm sorry. The tie looks better IRL and I didn't bother with the make-up or binder. And I know that my socks are fabulous.


Pakko sanoa, että näissä olosuhteissa Ranskan cossaaminen vaatii henkiseltäkin kantilta aika paljon. Kyseiseen maahan kohdistunut terrorismi järkytti ihan yhtä lailla minua kuin montaa muutakin. En sitten tiedä, paljonko annan sen näkyä esimerkiksi kuvissa... Mutta kuitenkin.
Yukiconissa joka tapauksessa nähdään! ^^

I have to say that cosplaying France in these conditions is also mentally hard. The terrorists' attack that happened in Paris shocked many people around the world, including me. I'm not sure how much sad!France will appear, perhaps in pics... Yeah.
But anyway, see you in Yukicon!


-ShinigamiUchiha-

torstai 1. tammikuuta 2015

ABCDEFG... Eli con-aakkoset!

Sorry, only in Finnish this time! :c

Con lähestyy, eikä se cossi ole vieläkään valmis. Kylmää hikeä pukkaa otsalle, eikä mistään meinaa hermostuksissa tulla mitään. Pari päivää ennen H-hetkeä lanka loppuu, ompelukone sanoo työehtosopimuksensa irti ja kaiken lisäksi kankaan leikkaaminen menee vinoon. Muutamia tuskan ja ahdistuksen kyyneliä tulee itkettyä siinä kohtaa.

Tuttua varmasti monille, mukaanlukien minä. Siksipä kehittelinkin nämä hieman leikkimieliset con-aakkoset, joissa kuitenkin piilee ainakin pieni osa vakavuutta taustalla. Kenties itsekin oppisin näiden myötä vähän seesteisemmäksi cosplayaajaksi!
(Kuvat pääasiallisesti Googlen syövereistä.)

Aloita ajoissa. Tämä ihan oikeasti pelastaa sinut niiltä viime hetken hermoromahduksilta ja ahdistuskohtauksilta. Itse aloitin Miku-asuni teon useita kuukausia ennen conia, ja totesin tämän olevan hyvä ratkaisu. Sain keskityttyä paremmin, eikä jälki ole niin huitaistun näköistä kuin esim. titan harnesseissani.

Kun asioita on vielä se miljoona tekemättä ja muistat vielä jotakin, mitä piti tehdä.
Burn out, tila, johon ei kannata niillä allnightereilla ja 24/7-työskentelyllä pyrkiä. Valitettavan yleinen ilmiö cosplay-harrastajien joukossa. Ja hyväpä minä olen puhumaan, joskaan ainuttakaan allnighteria en ole kyennyt vetämään.

Mietteeni ennen viime kesän Animeconia. Burn out ei ollut turhan kaukana.
Cossi, joka lojuu kaapin nurkassa on varmasti monelle tuttu näky ennen conia, kun motivaatio ompelemiseen on laimentunut syystä tai toisesta. Tuttu näky se on tälläkin suunnalla. Paitsi, että se cossi useimmiten lojuu sohvalla muiden kangasmyttyjen seassa. Kannattaisi kuitenkin tosiaan aloittaa ajoissa, jotta mahdollisten virheiden korjaaminen tai muuten vain asun modailu ei kävisi turhan hätäisesti!

D niin kuin Desucon. Eritoten tämän tapahtuman lähestyessä Facebookini etusivu alkaa täyttyä niinkin tutusta kappaleesta kuin Conilaulu ;__;, jota itsekin tulee linkitettyä aika ajoin Naamaraamatun puolelle kuvaamaan senhetkisiä fiiliksiä.


Epäröinti kuuluu jokseenkin olennaisesti jokaiseen cossintekoprojektiin. Olisinko voinut tehdä tämän jotenkin toisen? Näytänkö asussa aivan kamalalta? Pitäisikö jäädä kotiin, ei tästä kuitenkaan mitään tule? Vaan huoli pois, kaikki me loppujen lopuksi olemme enemmän tai vähemmän hassuissa asuissa hyppeleviä ihmisolioita, joita yhdistää kiinnostus samaa harrastusta kohtaan.

Fiilikset saattavat olla tätä luokkaa kyllä valitettavan useinkin, mutta kaikki ei ole kiinni parhaimmuudesta. Mukaan vain! ...en tosin tiedä tämän lauseen alkuperäisestä kontekstista yhtään mitään.

Failureilta ei voi välttyä cossia tehdessä. Jokin osa on helpompi ja sujuu rutiinilla, kun taas esimerkiksi allekirjoittaneelle kävi enemmän tai vähemmän hassusti erään korpraalin housuja ommellessa. Tai siis, lahkeiden ompelemisesta ei jostain syystä meinannut tulla yhtään mitään, kun ensin vastakkain olivat etulahje-etulahje ja takalahje-takalahje. Tämäkin koki lumipalloefektin, ja lopulta sitä hakattiinkin päätä pöytään ja siinä sivussa melkein saumuriinkin. Failureista on kuitenkin opittava, eikä niiden takia saa luovuttaa. Muutkin erehtyvät, et ole ainut!

Gigantista ei tämän harrastuksen suhteen kyllä hyötyä ole, mutta esimerkiksi Biltemasta löytyy treenimattoja vaikkapa niiden armorien tekemiseen, jos hinku käsitellä muita materiaaleja on pieni.

Hemmetti, helvetti ja hittolainen ovat sanoja, joita kyllä pääsee ommellessa suusta melkein turhankin usein. Se pärrääminen on kuitenkin parasta jättää sinne kotiin, siivotaan sitä suuta ainakin hieman ennen sinne con-paikalle menoa. Olisi allekirjoittaneenkin hyvä opetella tämä, sillä suusta tulee enemmän saastaa kuin turkkilaisen rekkamiehen suusta. Tai mistäs minä tiedän, kuinka paljon he kiroilevat, mutta hei, stereotypiaesimerkit.

Fiilikset siinä kohtaa, kun ompelukone ei toimi, kangas ryttyilee sanan kaikissa merkityksissä ja sanan Strömsö kuuleminenkin kiukuttaa.

Iltabileissä useimmiten on suhteellisen hauskaa! Älä pelkää mennä sinne muiden sekaan jorailemaan. Itsekin tanssin yhtä hyvin kuin vastasyntynyt varsa, mutta eipä se menoa ole haitannut. Pidä kuitenkin huolta ravinnosta ja nesteytyksestä, sillä tanssiminen myös kuluttaa aika paljon.

JUOMAPULLO, jonka kirjoitan ihan tarkoituksella Caps Lockilla. Joskus pääsee unohtumaan se, kuinka tärkeää se juominen oikeasti päivän aikana onkaan, etenkin kesäconeissa. Nestehukka ei oikeasti ole mitenkään mukava, ja valitettavan usein sitä ei huomaa ennen kuin on vetänyt sen kaksi litraa nestettä eikä seuraavaan kuuteen tuntiin tunne tarvetta käydä vessassa. Epäilen myös sitä, että huonovointisuus ja/tai pyörtyily olisi kenenkään mielestä mukavaa.

Karaokessa pääset näyttämään omia laulutaitojasi! Omista taidoistani en tosin ihan hirveästi tiedä, mutta silti aika ajoin minutkin näkee karaokejonossa. Enkä muuten vieläkään ole laulanut sitä Matryoshkaa - tämä piti tehdä vuoden 2013 Desucon Frostbitessa. Karaokessa pääsee myös suht helposti tutustumaan uusiin tyyppeihin.


Liikkumisreittejä (käytävät, portaikot) ei sitten ihan oikeasti kannata tukkia. Itsekin olen tähän -useimmiten huomaamattani- syyllistynyt, mutta jatkossa yritän välttää tällaisen tapahtumista. Pidetään liikkumisreitit avoinna - täten takaamme paremman liikkuvuuden lisäksi myös hyvän mielen niille, joilla esimerkiksi on vaikka suuria osia sisältävä asu.

Meh = useasti etenkin conin jälkeen tuleva fiilis, jolloin oikeastaan mikään ei inspiroi, olo on täysin voimaton ja oma sänky vetää pahemmin puoleensa kuin kärpäspaperi hiuksia. Tähän olotilaan saattaa liittyä myös lievää huonovointisuutta ja särkyilyä. Kavereitakin on jo ikävä. Ilmiö tunnetaan myös nimillä con-krapula ja conidarra.

Tällainen naama aika usein tuijottelee coninjälkeisenä aamuna peilistä vastaan, ja paluuta arkeen tuo repliikki saattaa kuvata aika hyvinkin.

Nukkumisesta ei kannata tinkiä, vaan aika harva sitä conin aikana tarpeeksi tekeekään. Kannattaa kuitenkin vetää vähintään sellaiset neljän tunnin unet. Ei se lähellekään tarpeeksi ole, mutta pysytpähän vähän paremmin hereillä ja havainnointikykysikin säilyy skarpimpana. Itse nukun viidestä kuuteen tuntiin (tämä nyt tosin on ihan yleisestikin se määrä, jonka nukun), eikä suurempia ongelmia oikeastaan ole ollut.

Oppiminen on olennainen osa tätä harrastusta. Kukaan ei ole seppä syntyessään, kuten autokoulunopettajanikin minulle sanoi. Ompeleminen, proppien teko, korujen teko, peruukkien muokkaus... Mitä enemmän teet, sitä paremmaksi kehityt. Opit myös ajattelemaan taloudellisesti, ongelmanratkaisukykysi kehittyy, saatat päästä eroon esiintymiskammostasi paneelien ja/tai kisojen muodossa... Kaikkea voi oppia ja opetella!

Pakkaaminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen conia, sillä lasken tähän kuuluvaksi myös asukokonaisuuksien valmistelun tapahtumia varten. Jos olet ottamassa mukaan useita asuja/asuja, joissa on 120000 osaa (okei, vähempikin riittää), kirjoita lista siitä, mitä tarvitset mukaasi. Aina kun olet jonkun asian pakannut, viivaa se listalta yli tai merkitse muuten vain pakatuksi.

Qstock ei olennaisesti liity cosplayhin, mutta tapahtuma se on siinä missä conitkin. Coneja on useita, ja niitä järjestetään ympäri Suomea hieman eri painotuksin. Tunnetuimpia coneja lienevät Tracon, Animecon sekä Desucon tytärtapahtumineen. Pääasiallisesti conit painottuvat kuitenkin Etelä- ja Keski-Suomeen, jos nyt niitä alan kartalle sijoittamaan. Googlettamalla löydät helposti tietoa eri tapahtumista. Netissä on myös listoja, joihin tulevat tapahtumat on listattu yleensä kronologisessa järjestyksessä.

Räntä, monsuunia muistuttava vesisade, tukahduttava helle... Luonnonvoimat voivat yllättää hetkenä minä hyvänsä. Säätiedotuksia kannattaakin ennen reissua katsella tarkasti, ja siitä + vuodenajasta riippuen kannattaa valita mukaanotettavat tavarat ja asut. Varaudu joka tapauksessa hyvin, sillä melkein mitä tahansa voi sattua! ...tosin oletettavasti et saa räntää niskaasi heinäkuussa.

Vaikka tämä kohtaus oli suhteellisen sydäntäsärkevä, on tuo ilme silti verrattavissa hieman omaan ilmeeseeni viime Animeconissa rankkasateen iskiessä ja minun omatessa vettä kestämättömät kuulokkeet. Gif ei myöskään ole omaa käsialaani, mutta näitä löytyi rutkasti enemmän kuin kuvia.
Syöminen on juomisen ja nukkumisen ohella asia, joka tapaa unohtua conin tiimellyksessä. Verensokeritason romahtaminen ei kuitenkaan tunnu kivalta, joten oikeasti: muistakaa syödä. Conien lähistöllä on ruokapaikkoja, joista varmasti jokin on myös sinun budjetillesi sopiva. Ja Siwa on kaveri.


Tavaranarikat pelastavat cossaajan jättikokoisen tavaramäärän raahaamiselta. Kannattaakin siis selvittää, missä päin tapahtumapaikkaa kyseinen paikka on - useimmiten kuitenkin melkein välittömästi sisäänkäynnin yhteydessä. Muita selvitettäviä paikkoja ovat vessat, pukuhuoneet, info ja ensiapu.

"Ups, cossista hajosi jotakin, mikä nyt eteen?" Jos sinulla itselläsi ei ole esimerkiksi hakaneuloja mukana, pukuhuoneista löytyy usein jos jonkinmoista "cosplay-ensiapua". Kannattaa kuitenkin varautua hyvin myös itse omien tarpeiden mukaan.

Vänkärit, conin vapaaehtoistyöntekijät, auttavat sinua parhaansa mukaan. Käyttäydytään mekin siis hyvin heitä kohtaan, eikä esimerkiksi roskasteta koko con-paikkaa siinä ajatuksessa, että joku siivoaa jälkesi sinun puolestasi. Tiedän kyllä, että tämä kuulostaa naiivilta, mutta mietipä tätä: entä jos itse joutuisit siivoamaan muiden jälkiä? Koska et vaivautunut siivoamaan omiasikaan, en usko, että nauttisit muidenkaan jälkien siivoamisesta.

Worbla, tuo mystinen ja kallis materiaali. Hyvä, muttei ainut vaihtoehto niiden armorien tekemiseen - jos tämä ei sovi budjettiisi (eikä vissiin ole helpointa käsiteltävääkään?), treenimattokin kelpaa materiaaliksi. Jos worbla kuitenkin sattuu kiinnostamaan, Google on taas kerran se kaveri.

X-kirjaimesta en taida keksiä mitään järkevää sanottavaa, keksitkö sinä? ^^

Ympäristö on syytä pitää puhtaana, kuten jo vähän aihetta sivusinkin. Ei ole hauska kulkea conipaikalla, jossa suunnilleen joka toisen metrin jälkeen saa heittää roskikseen jotakin sarjassamme muovimukit ja pizzalaatikot. En nyt sano, että tätä ongelmaa kaikissa coneissa olisi, mutta aika ajoin tähänkin tulee törmättyä syystä tai toisesta.

Zoo-meiningiksi ei tarvitse mennä. Hauskaa saa totta kai pitää, mutta apinatarhaa ei perusteta ainakaan keskellä sitä vilkkainta kulkureittiä kaikkien yleisen mukavuuden vuoksi.

Å: n kanssa sama ongelma kuin X: n kanssa, ideoita? ^^

Äidiltä kannattaa kysellä apua, vaikka tuntuisikin, ettei hän älyä mitään harrastukseen liittyen. Useimmiten häneltä kuitenkin saa hyviä neuvoja sekä henkistä tukea, vaikka hänen olisikin vähän vaikea ymmärtää, miksi haluat pukeutua intergalaktiseksi örkiksi.

Ö, aakkosten loppu, eikä mitään fiksua sanottavaa tästäkään. Hmmh.

Yukiconissa nähdään!~~
...ja varmaan sitä ennen postailen tuosta Ranskan edistymisestä. Eli cossi ei ole vieläkään valmiiiiiis!

-ShinigamiUchiha-

perjantai 26. joulukuuta 2014

Cosplay-kriisien vuosi./The year of cosplay crisis.

2014.
Onnistumisen ja epäonnistumisen kyyneliä, paljon mielipahaa, ahdistusta ja tunnetta, ettei minusta ole mihinkään. Itsensä alempiarvoiseksi tunteminen, uutuudenviehätyksen haihtuminen. Ensimmäinen esityskisa, suuri määrä uusia kavereita, tunne siitä, että ehkä jopa osaan sittenkin. Itsetunnon nouseminen, kun itse surkeaksi luokittelemaani asua kuvattiinkin enemmän kuin sitä vuoden onnistuneinta asua.
Tästä oli vuosi 2014 tehty.

2014.
Tears of joy and sorrow, a lot of sadness, anxiety and the feeling that I can´t actually do anything. Feeling like I would never be good enough and the "oh my God cosplay is so fantastic" feeling wore off a bit. The first skit competetion, many new friends and the feeling that maybe I can actually do anything. Getting some self-esteem back when people took more pics of my worst costume of the year than they took of my best costume of the year.
That´s what 2014 was made of.

Puvut/The costumes:


Itachi Uchiha, Tampere Kuplii. SiruAliasKid Cosplay as Sasuke.


Levi Ackerman, Animecon.

Cornelia Hale, I didn´t actually wear this one.
Luka Megurine, Animecon & Tracon.
Grell Sutcliff, Tracon.
Hemmetinmoinen kiire koko vuoden ajan, ja saldona viisi asua, joista neljää käytettyä tapahtumissa. Tässä taas nähdään, kuinka iso osa siitä kiireestä muodostuu yksinomaan siitä, ettei esimerkiksi aikatauluta tekemisiään. Pitäisi kyllä opetella.
Kuvaajat ylhäältä alaspäin (näihin löytyy linkkejä sitten pitkin postauksia): Judzle, Daido, äiti, Nina Honkanen ja Katariina Ihalainen.
Henkilökohtaisen mielipiteen mukaan parhaiten näistä asuista onnistui Itachi. Eritoten olen ylpeä tuosta takista, mutta myös hahmouskottavuuden puolesta olen suhteellisen tyytyväinen. Olen harkinnut ottavani shootin vielä hahmolle ominaisemmassa ympäristössä, kenties yhteisshootina Deidaran eli Hennan kanssa. Se nähdään myöhemmin.
Coneissa käytetyistä asuista huonoiten taisi onnistua Levi. Grelliin olen pääsääntöisesti ihan tyytyväinen (tosin se kauluksen olematon sauma pitäisi korjata) ja Lukaan nyt ei suurempia virheitä mahdu, mutta tuo Levi. Ei tuo ole edes se maailman vaikein cossi tehdä, mutta kyseiselle hahmolle ominaisesti se iski minut naama edellä likaan ja vielä kiillotti saapaskorkoaan päänahassani. Tämän vuoksi myös loppuvuosi meni vähän niin ja näin cosplayn kanssa ja myös miettiessä, onko minun mitään järkeä enää jatkaa, kun en kuitenkaan osaa mitään. Note to self: älä ota vertailukohteeksi täysin eri luokassa painivaa asua, se nyt ei ainakaan siinä angstissa auta.
Lopulta herra Sutcliffin esittäminen nosti minut ylös sieltä mutakasasta, ja sain uudenlaista intoa jatkamiseen. Niin paljon, että käytännössä yksi asu ja kaksi puolikasta asua syntyivät käden käänteessä.

The hurry was hellish through the whole year and I made five costumes and I only wore four of them. Here we can notice (once again) that mostly we are in a hurry because we don´t make stuff when we actually have enough time for example. I should learn that.
Photographers from top (there are links in my posts): Judzle, Daido, my mother, Nina Honkanen and Katariina Ihalainen.
In my opinion Itachi was my best costume in 2014. I´m very proud of that cloak but I also look like the character pretty much and so on. I´ve also considered of taking another photoshoot of him, perhaps with Deidara (Henna). We´ll see about that later.
The worst costume in 2014 was Levi. I´m pretty happy with Grell (though I should fix that one non-existing seam) and there aren´t so many mistakes in Luka but that Levi. That isn´t even the most difficult costume to make but, like the character would have done, it made me fall face first in the dirt and after that it polished its boot heel on my headskin. That´s why the rest of the year was something like "do I really have to do this" and I also considered of giving up cosplay because why would I continue when I actually didn´t make anything well? Note to self: never compare yourself to a person who is much more experienced than you are. It doesn´t help at all and it actually makes everything worse.
In the end cosplaying as Mr. Sutcliff lifted me from the dirt and I got some energy to continue cosplaying. I got so much energy that it didn´t take a lot of time to make one costume ready and two costumes half-ready.

Tänä vuonna conitettiinkin poikkeuksellisesti vain kolmessa conissa Desucon Frostbiten muututtua K-18-coniksi. Pitihän minun käydä vielä Kikuconissakin, mutta jostakin syystä en saanut itseäni lähtemään sinne. Liekö tähän vaikuttanut kiireinen aikataulu koulun puolesta.

This year I only visited three conventions since Desucon Frostbite became R18 convention. I was supposed to visit Kikucon too but for some reason I never went there. I guess it had something to do with some school projects.

Kuva netistä./Picture taken from Google.

Ensimmäiseksi käytiin kuplimassa Tampereen puolella. Paikalla olin lauantaina cossikisan merkeissä, ja edeltävän yön valvominen kostautuikin sitten jossakin välissä, kuten myös ylikireät bindit. Ensimmäinen yhteiskisa SiruAliasKidin kanssa tuli tuossa vaiheessa suoritettua. Palkintosijoille emme päässeet, mutta ainakin saimme tuntumaa siihen, mitä tulevaisuus kenties toisi tullessaan yhteiskisojen puolesta. Tampere Kuplii sijoittuu siihen keskivälille näistä coneista.
Olisi nimittäin voinut olla mukavampaakin, mutta kun on puolet aikaa pyörtymispisteessä, niin eipä se hauskanpito turhan helppoa ollut. Ja oli muuten viimeinen kerta, kun bindasin ideaalisiteellä. Älkää tekään bindatko sillä.

The first con I visited in 2014 was Tampere Kuplii. I was there on Saturday because the cosplay contest was then and staying up all night long before it wasn´t very good idea. I also suffered from pain because of my 'binder' which actually wasn´t a proper binder at all. The contest at Tampere Kuplii was the first time on stage with SiruAliasKid. We didn´t win anything but at least we got to know how we work on stage together. Tampere Kuplii was the second best con in 2014 in my opinion (you can disagree).
I would have had better time if I hadn´t been in fainting state almost the whole time. And that was the last time when I used ace bandage as a binder. Don´t use it as a binder. It hurts. A lot.

Virallista kisakuvaa, kuvaajana Santtu Pajukanta./An official contest pic from Kuplii, photographer: Santtu Pajukanta.


Kuva netistä./Picture taken from Google.
Seuraavaksi conitettiinkin Kuopion puolella. Animecon oli vuoden 2014 osalta melkein totaalinen floppi minun osaltani. 3/4 conista onnistui ihan semihyvin, mutta se 1/4 olikin sitten niin pahaa failurea alusta loppuun, ettei ikinä. Oli aikas vähällä, etten saanut jonkinlaista itkupotkuraivaria. Beltsini olen haudannut työhuoneeni kauimmaiseen nurkkaan. Ehkä vielä joskus poltan ne seremoniallisesti roviolla tai jotakin vastaavaa, en ole täysin varma.
Kisalavallakin piti käydä asua pyöräyttämässä, mutta beltsit hajosivat käytännössä päälleni, eivätkä ne näyttäneet ollenkaan hyviltä. Katsellessani muita kisaajia en myöskään oikein osannut sanoa, kuka on aloittelija ja kuka kokenut. Kun pari kokeneiksi luulemaani paljastuikin aloittelijoiden sarjassa kisaaviksi, jätin leikin suosiolla kesken. Ei sillä cossilla! Levistä kyllä ihme kyllä räpsittiin jonkin verran kuvia, kuten myös Lukasta, ja minut jopa tunnistettiin.
Corneliaahan en Animeconiin saanut valmiiksi, ja on äärimmäisen kyseenalaista, nähdäänkö neitiä missään muussakaan conissa. Animecon todella hajotti itseluottamukseni cosplayaajana totaalisesti, ja pitkän aikaa sen jälkeen välttelin edes ompelukoneeni katsomista. Pää meinasi hajota pelkästä ajatuksestakin, että ompelisin jotakin.

The next convention was at Kuopio. Animecon was the worst con I visited in 2014 - this has nothing to do with the convention itself but I felt so sad and bad I can´t even describe. 3/4 of the convention was great but that 1/4 is really awful memory and I don´t want to have those anymore. I almost had "cry, scream, kick the walls and break them" ragequit. My belts are somewhere in my workshop, nowhere to be seen. Maybe someday I´ll keep an execution seremony to them or something like that, I´m not sure.
I was supposed to go on the stage with that costume but the belts broke when I wore them and they looked very awful. When I looked at the other contestants it was impossible to say who was a beginner and who was an experienced cosplayer. When a couple of the contestants told me that they were beginners instead of being in the category of experienced cosplayers I gave up. No contests with that costume! People took pretty much pics of my Levi costume (which was a miracle) and pretty much of Luka too - and somebody actually recognized me.
I was supposed to cosplay as Cornelia at Animecon but I didn´t manage to make that costume and I´m still not sure whether I want to wear it at a con or not. Animecon really broke down my "cosplayer self-esteem" and for a long time I couldn´t even look at my sewing machine. I almost had a few mental breakdowns when I thought about sewing.

Luka tuplattiin! Miwwa Cosplay BRS!Lukana. Kuvaaja tuntematon, krediitit hänelle!/Luka got doubled! Miwwa Cosplay (link in the Finnish part of this text) as BRS!Luka. Photographer: unknown, credits to him!


Kuva netistä./Pic from Google.
Vuoden viimeisenä conina minun osaltani oli Tracon, johon lähdin suoraan äidinkielen tekstitaidon kokeesta. Kisajännitys takoi jo päässä, sillä esityskisaan oltiin menossa ensimmäistä kertaa - ja ensikertalaiseksi siitä jäi ihan hyviä muistoja, tosin nyt olen huomannut omassa suorituksessani niin paljon kohtia, joita olisin voinut tehdä toisin. Niitä kohtia on ihan liikaa. Itkettää.
Grellin cossaaminen kuitenkin palautti itseeni uskon cossaajana, ja nautin hahmona olemisesta todella, todella paljon. Nyttemmin olen mm. hajottanut herran tukkalaitteesta kaikki piikitykset, ja tarkoitus olisikin pestä tuo mokoma ja sen jälkeen stailata ja letittää - seuraavaksi kun Grellistä houkuttelisi tuon Hamlet-OVAn Ophelia-versio...
Tracon oli kuitenkin vuoden paras con, vaikka lauantai-ilta menikin vähän päin sitä itseään. Traconeista olen kuitenkin aina nauttinut; ympäristö on monipuolinen, Tampere-talo tilava ja suurin osa kavereista paikalla. Lisäksi Traconin kisapaikoista kilvoitteleminen on aina se eräs juttu, sillä onhan Tampere-talon lavakin aina uudelleen ja uudelleen hienoa käydä katsastamassa kisaajan roolissa.

The last con I visited in 2014 was Tracon. I had just had the first part of Finnish matriculation exam and during it I felt very nervous because of the contest - it was the first skit contest ever I took part in. I still have happy memories from it but now I´ve started to notice my mistakes and everything I could have done in another way. There are so many mistakes it makes me cry.
When I cosplayed as Grell I got that cosplayer self-esteem back and I really, really enjoyed cosplaying as him. Now I´ve for example broken the wig because I need to wash it and after that re-style it, some spikes and braids - the next Grell costume I´ll make is most likely the Ophelia!Grell from the Hamlet OVA...
Tracon was the best con in 2014 despite the fact that the Saturday night was very awful. I´ve always enjoyed visiting Tracons; there are so many different photoshoot places, there´s enough space in Tampere-talo and I´m able to meet most my friends there. And being a cosplay contestant in Tracon is always the thing to "fight" for.

Nauroin ehkä itelleni sixpackin nähtyäni tämän. Ihan oikeasti nyt, ei näin hyvin ajotettuja kuvia voi olla! :'D Kuvaajana Tytti Levänen./I almost got a sixpack when I laughed at this. Seriously, this is perfectly timed because I didn´t yawn! :'D Photographer: Tytti Levänen.

Eli varsin kisapainotteisesti meni tämäkin vuosi. Lisäksi tuli räpsäistyä pari OC-photoshootiakin ja Lukasta jonkinlainen joulushootti, mutta Lillianin kuvat olenkin jo näyttänyt, ja Lukan kuvat tulevat ainakin cosplay-sivuilleni (bloginkin puolelle varmaan, mutta eivät nyt). Kuvaajana kummassakin shootissa toimi TuikKu, jonka blogiin löydätte linkin sieltä Lillian-päivityksen puolelta.
Ja mitäpä ensi vuosi tuo tullessaan? Suurimman osan olenkin jo paljastanut, sitä salaista cossia lukuunottamatta. Sen verran voin kertoa, että hahmo on sarjasta Akame ga Kill!, joka päättyi juuri jokin aika sitten. Iskin silmäni kyseiseen hahmoon heti hänet nähtyäni, joten hänestäpä sitten saadaan kuulla sitten aikanaan! Tosin luulenpa, että hahmo arvataan samantien, kun saan ensimmäisen vaatekappaleen tehdyksi - sarjan hahmoja kun ei voi sekoittaa toisiinsa.

Pretty much contests once again. I also had a couple of OC photoshoots and a Christmas shoot of Luka but I´ve already showed you pics of Lillian and I´ll upload those Luka pics on my FB page (I guess I´ll upload them also on my blog but not now). TuikKu was my photographer during those shoots and you can find a link to her blog in the Lillian post.
And what happens next year? I´ve already told you almost everything except the secret cosplay. I can tell this much: the character is from anime series called Akame ga Kill! which ended not so long time ago. It was love at first sight when I saw her and I decided to make her costume. I´ll write  more about her soon! Though I guess that you can guess the character immediately when I finish making the first part of her clothing - you can´t really confuse those characters to each other.

Ja cosplay-sivuni ovat keränneet 217 tykkäystä, mikä tuntuu aika mielettömältä siihen nähden, etten kuitenkaan tee mitään maailman monimutkaisimpia asuja. Blogin kaksivuotissynttäritkin ovat ihan kohta, ja ihania lukijoita on kertynyt 49! 0__0
Yllätyksenne (jota lupailin jo viime vuonna) lykkääntyy hieman teknisten ongelmien vuoksi, mutta älkääpä huoliko, saatte sen kyllä! ;)

And there are 217 likes on my FB page which feels very awesome - I don´t make very difficult costumes. My blog is soon two years old and there are 49 wonderful readers! 0__0
Your surprised (which I already promised last year) won´t be discovered this year because of problems with technic but don´t worry, I´ll tell you asap! ;)

-ShinigamiUchiha-

perjantai 28. marraskuuta 2014

Hieman groteskimpi romanssi. (2/2)/A bit more grotesque romance. (2/2)

Seuraavana vuorossa olikin sen kaulahärpäkkeen tekeminen. Materiaaleina käytin punaista satiinia ja tarranauhaa. Se ei kauaa vienyt! ^^

The next thing I made was the necklace thing. I used red satin and velcro. This didn't take much time! ^^


Seuraavan projektin nimi olikin sitten alushame. Itse hame ei ole sen kummoisempi kuin päällyshamekaan, tässä vain erotuksena se, että käytin erilaista kangasta + vetoketjun sijasta kuminauhaa. Kuvamateriaalia tästä vaiheesta ei juuri sen vuoksi tullut otettua.

The next part of the project was making the petticoat. It´s not very different from the skirt but there are two differences: I used different fabric + I used thick elastic band insted of the zipper. Because of what I just said I didn´t take pictures at all when I made the petticoat.

Myös meikkitesti tuli tuossa nopeasti tehtyä. Faktoja: näyttää paljon paremmalta pitkän matkan päästä, kulmakarvani olivat turkoosimmat luonnossa (joskaan eivät kunnon "Miku-turkoosit") enkä ole innostunut tekoripsien käytöstä. Aikaa tähän ei kulunut kuin pieni hetki. Käytin valkoista kajaalia, mustaa nestemäistä eyelineria sekä melkein liikaa ripsiväriä. Kulmakarvat värjäsin ensin valkoisiksi, ja sitten laitoin päälle sinistä ja vihreää luomiväriä. Tosin, turkoosi väri kannattaa kyllä ihan hankkia, kuvissa tämä tekniikka ei toiminut.


I also made a quick make-up test. Facts: that looks better from a far distance, my eyebrows were more turquoise in IRL (though they weren´t that "Miku turquoise shade") and I´m not interested in using false eyelashes. This only took a little moment. I used white eyeliner, black liquid eyeliner and almost too much mascara. Eyebrows: firstly I dyed them white with white eyeliner and then added blue and green eyeshadow. Though it would be good idea to buy turquoise eyeliner or something because the technic I used didn´t work very well as you can see from the pic.



Seuraavaksi ompelinkin sen korsettitopin. Ei jumalavita, en edes käsitä, mitä onnistuin sössimään, mutta palat olivat aivan järkyttävästi eri kokoisia ja mallikin heitteli sen vuoksi vähän sinne sun tänne. Hoksasin kuitenkin, että topin takakappale istui melko hyvin myös eteen sovitettuna, joten teinkin periaatteessa sitten kaksi takaosaa. Tuo muuten istuu paremmin kuin yksikään muu ennen yrittämäni versio kyseisestä topista. Yksi hieman harmillinen virhe kyllä pääsi käymään, mutta ei siitä sen enempää. Ja toisaalta, enhän minä täysin ohjeiden mukaan tehnytkään, joten eipä se kai virheettä olisi luonnistunutkaan.
Topin materiaalina käytin trikoota, joka ei ole sitä kaikkein joustavinta. Jos olisin valinnut hiemankin joustavamman kankaan, tuskin tästä projektista olisi tullut niinkään hyvää kuin nyt.

The next thing I made was the corset top. *insert some swearing here* I don´t even know what I managed to fail but in the end I had random fabric pieces in different sizes and that´s why the shape of them was also... I don´t even know how to describe it. Then I noticed that the back part of the top would turn out to be pretty good front part too so in practice I made two back parts. That actually looks better than other versions I tried to make of the same top. I managed to make a little mistake but I won´t say anything else about it. Besides I didn´t do almost anything like I was supposed to do so I guess that avoiding mistakes would have been impossible.
I used tricot which wasn´t the most strechable one. If I had chosen a fabric with more strech I guess that this project would have failed more than it did now.

Eikä se niin pahalta näytä, eihän? / Imo it doesn´t looks so bad, does it?
Kuvan krediitit menevät äidille. Tiedän, että ryhtini on ehkä se maailman huonoin, enkä vaivautunut meikkaamaankaan, kun en peruukkiakaan omista (lainaan sen siis kaveriltani). Plus että asu ei ole oikeasti noin oranssi vaan todella punainen, mutta kameran failure.
Mustat sukkahousutkin omistan kyllä jo, niitä en tosin tehnyt itse, enkä juuri kuvanottohetkellä ollut varma niiden lokaatiosta. Tuo asu on melkein hämmentävän punainen, pakko myöntää.

Pic © my mother. I know that my posture is maybe the worst in the world and I didn´t bother to do the make-up since I didn´t have the wig (I´ll borrow it from my friend). The costume isn´t that orange IRL -it´s very red- but my camera failed.
I also own the black leggings/thighs/you know what I mean. I didn´t make them and I wasn´t sure where they were (now I know it but at that moment when we took pics I didn´t know) so that´s why I don´t have them in this pic. That costume is almost confusingly red, really. 

Seuraavassa päivityksessä kerronkin Mikun loppusälät + aloittelenpa sitä Ranskaa - paitsi jos nyt julkaisen tuon yhden päivityksen ennen kuin toimeennun varsinaisesti muuta tekemään.

In next post I´ll tell the rest of the Miku project + I will start to make my France costume - except if I´ll publish that one post before I really start to make something.

Yukiconin cosplay-suunnitelmia.





Pahoittelen muuten hiljaiseloani blogin puolella. Koulu vain on vienyt aika paljon aikaani, ja kaikkea muutakin on sattunut ja tapahtunut. Kyllä tämä tästä vielä!

I´m sorry that I haven posted that much nowadays. School has taken a lot of my time and much else has also happened. I´ll be fine!

-ShinigamiUchiha-

perjantai 31. lokakuuta 2014

Halloween 2014 - Lillian McRavenhill photoshoot

"Tuskaa, hävitystä, kuolemaa.
Kaikki periaatteessa minun omaa syytäni.
Hiljaisuutta, kauneutta.
Muista - nämä ovat viimeiset sanat...
Jotka kuulet ennen kuolemaasi.
Minun nimeni on Lillian McRavenhill.
Mikään ei ole, miltä näyttää.
En edes minä."

"Pain, destruction, death.
Basically it´s all my fault.
Silence, beauty.
Remember - these are the last words...
That you will hear before you die.
My name is Lillian McRavenhill.
Nothing is what it seems.
Not even me."

Lillian McRavenhill. Mitäpä hänestä kertoisin?
Hän on vanhempi kuin yksikään meistä, lähes 300-vuotias. Silti hän sulautuu joukkoon viekkaasti, saalistaen. Aina ollessaan esillä siis, hänellä kun ei ole omaa kehoa. Hän on Ginevra McRavenhillin toinen persoona, "sisarestaan" poiketen erakko, joka saattaa tulla esiin käytännössä melkein milloin tahansa. Ginevrasta poiketen hänen hiuksensa ovat kellertävämmät, meikkinsä ja asunsa suttuisempi, miltei huorahtava. Jos Ginevra olisi ihminen, hänen persoonansa muutos ei näkyisi hänen ulkonäössään, mutta veljensä tavoin hän on puolinäkki. Genetiikka säätelee täten myös Lillianin ulkomuotoa.
Kuten sanottua, hän on vanhempi kuin me. Hänen tarinansa alkaa viisivuotiaan Ginevran kuolemasta. Samalla tavoin kuin Ulrike, kaksosten äiti, hukutti Walterin, hukutti hän Ginevrankin. Traumaperäinen, kostonhimoinen persoona Lillian sai tästä alkunsa. Ja tämän olion sain tänään vangittua filmille ystäväni toimesta. Lillian on siis roolipelihahmoistani uusin, joka syntyi pääni sisällä vasta jokunen päivä sitten. Olin jo aiemmin harkinnut jotakin McRavenhillin sisaruskaksikon menoksi, sillä erehdyksissäni loin heistä melkein täydelliset oliot. Lillian kehittyi silmänräpäyksessä saatuani idean.
Sanon tässä, että ideani on pitkälti romantisoitu enkä halua sillä loukata ketään. Tiedän, ettei kyseinen häiriö ole leikin asia, mutta enpä sitä leikin asiaksi tarkoittanutkaan.

Lillian McRavenhill. What should I tell about her?
She is older than any of us, she is almost 300 years old. Still she is able to become one of us for a hunt. She is very clever - when she is unleashed because she doesn´t have her own body. She is Ginevra McRavenhill´s another person. Unlikely her "sister" Lillian prefers to be alone. Her hair has greater shade of yellow than Ginevra´s hair and Lillian also has pretty messy make-up and outfit - that combination almost makes her look like a slut. If Ginevra was a human it wouldn´t be seen when she switched a personality but like her brother she is a half kelpie. It´s all because of genetics that Lillian can actually be seen and recognized by her looks.
Like I said she is older than any of us. Her story begun when 5-year-old Ginevra died. Ulrike, the mother of the twins, drowned Walter and also Ginevra. Born by a trauma, wanting only revenge - Lillian was born. And this creature was captured on the film today by my friend. Lillian is my newest RP character who was born inside my head only a couple of days ago. I had planned something for McRavenhill´s twins because when I created them I accidentally made them too perfect. Lillian was born in a blink when I got the idea.
I say now that my idea is pretty much more romantic than the reality would be and I don´t want to hurt anyone by saying all these things. I know that the said disorder isn´t nice thing but I don´t think that I ever said it was nice.

Pictures © TuikKu
Laadun tarjoilevat kamera ja Blogger.
Quality by my camera and Blogger.











Tuikulla on sitten lupa käyttää näitä kuvia omassa halloween-postauksessaan, jos hän vain tahtoo. 
TuikKu has my permission to use these pics in her own Halloween post if she wants to.

Muuten tämä päivä ei normaalista poikennut. Paitsi, että hukkasin Misfits-huivini. Harmittaa.
This day wasn´t so different from others, except that I lost my Misfits scarf. Damn.

Miku-jutuilla jatketaan jonkin ajan kuluttua! ^.^
The Miku project will continue soon! ^.^

-ShinigamiUchiha   

torstai 30. lokakuuta 2014

Hieman groteskimpi romanssi. (1/2)/A bit more grotesque romance. (1/2)

Otsikkokin kertonee aika paljon.
I guess that the title tells pretty much.


Tämä siis on projekti, jonka aloitin samalla meiningillä kuin Lukankin asun: jonkinlainen suhteellisen helppo cossi, joka olisi hyvä heittää conilaukkuun mukaan esimerkiksi iltabileitä varten. Hahmo on Miku Hatsune kappaleesta Rotten Girl, Grotesque Romance.

This is one of those "I want to have easy costume to take with me to the conventions" costumes, just like Luka was. This is also a costume that I´ll wear mostly at evening parties. The character is Miku Hatsune and the song is Rotten Girl, Grotesque Romance.



Alkuperäisestä designista poikkean aavistuksen verran, sillä tässä cossissa siihen on mahdollisuus. Puku pysyy kyllä edelleen kokopunaisena, mutta en tee kokomekkoa vaan hameen ja korsettitopin. Tämän lisäksi ompelen punaisesta satiinista vyönkaltaisen, jolloin saan tuon kenties näyttämään hieman 50-luvun tyyliseltä kokomekolta. En tällä halua pilkata asun alkuperäistä designia, mutta oma kehonmallini ja omat intressini saivat minut tällä kertaa tekemään hieman kompromisseja. Hahmo kyllä tulee olemaan edelleen tunnistettavissa, ei huolta siitä. Alkujaan tarkoitukseni oli tehdä samanlainen mekko mitä Lukalla on Magnetissa, mutta kangas ei sitten riittänytkään, joten otin käyttöön vaihtoehdon B.

This costume won't be just like the original design is because I wanted to try something different. It will be all red but I won't make a dress - I'll make a skirt and a corset top. I'll also sew a belt-like thing of red satin so the costume will most likely look like a 50's dress. I'm not saying that the original design wasn't good enough but my own bodytype and my own intresses made me make some compromises this time. People can still recognize the character. In the beginning I wanted to make a dress that would have been similar to Luka's Magnet dress but I didn't have enough fabric this time so I chose the option B.

Aloitin jälleen kerran referenssikuvien stalkkauksella (tarkemmin sanoen otin screenshoteja tuosta videosta, joka muuten ei millään mittaa ole minun käsialaani) ja päättämällä kangasmateriaalit. Päädyin käyttämään trikoota, joka ei ole yhtä lötköä kuin Ayamen takkiin käyttämäni trikoo (varsinainen neronleimaus sekin, etten paremmin sanoisi) vaan on hieman napakampaa ja istuu paremmin.
Ompeluosuudet aloitin hameesta, ja tämä tehtiin samalla kaavalla kuin Lukankin hame, ei mitään erikoista siis siitä. Vetoketjun ompelin tällä kertaa käsin, ja pidän jäljestä enemmän. Miku on nuorempi kuin Luka, joten vaikka videolla hame onkin polvien yläpuolelle, päätin tehdä siitä polvimittaisen. Jollain tasolla pikkutyttömäisempi olemus lisää tähän asuun psykopatiaa (ihan kuin sitä ei olisi tässä jo muutenkin riittävästi).

Once again I started with stalking reference pics (or actually I took screenshots from the video I linked in the beginning of this post, and I don't have anything related to that video btw) and deciding which fabrics I should use. In the end I decided to use tricot. It's not similar to the tricot which I used when I made Ayame's coat (I know that I'm very clever) - this one fits me better and it's pretty good material to sew.
I started with sewing the skirt and I used the same patterns that I used when I made Luka's dress so there's nothing special about it. I sewed the zipper by hand this time and I'm more pleased with it this time. Miku is also younger than Luka so the skirt will reach my knees. Somehow the "I'm the little girl" thing adds more psychopathy to this costume (like there wasn't enough of it already).



Hanskat ostelin sitten Punanaamiosta. Pitäisi opetella ompelemaan hanskoja itsekin, mutta ei vain napannut tällä kertaa.

I bought the gloves from Punanaamio. I know that I should learn to sew gloves but somehow I had no inspiration for it this time.



Sitten se satiinivyö. Tämänkertainen satiini oli huomattavasti mukavampaa käsiteltävää kuin se, mistä tein Lukan mekon. Vaan enpä sitten huomannutkaan, että kangas oli mennyt jo liikkeessä leikatessa hieman vinoon, ja ollessani melkein valmis huomasinkin vyön toisen pään olevan puolisentoista senttiä leveämpi kuin toisen. Eipä muuta kuin purkamaan. Onneksi ei tarvitse tehdä kokonaan uudestaan, ja tämä moka tapahtui asun helpoimmassa osassa eikä esimerkiksi korsettitopissa.

Then the satin belt. This satin is way too much better material to handle than the one I used when I made Luka's dress. But I didn't notice that the piece of fabric was wider at another head and when I was almost ready I noticed that the other head of the fabric was almost 1,5 centimetres wider than another. I just had to do that little part again. Thank goodness I didn't have to make all of it again and this mistake happened while making the easiest part of the costume. It would have been Hell if it happened when I made the corset top.   




Tällaista täällä on siis väsätty ja tähän asti on päästy. Projekti kyllä jatkuu jo tänään, mutta välttääkseni kilometripostauksen jaoin tämän kahtia. Vihdoinkin muuten projekti, johon olen jaksanut keskittyä kunnolla ja josta oikeasti olen innostunut.  ^^ Jos Yukiconiin pääsen, tämä asu tekee debyyttinsä siellä.

This is what I've been making. I will continue this project today but I didn't want this post to be as long as a kilometre is so I decided to make this in two parts. At last a project which I've been fully concentrating on and I'm also very interested in making this by the way. ^^ If I'm able to go to Yukicon this costume will make its debut there.

-ShinigamiUchiha-