torstai 8. tammikuuta 2015

Bonjour, mon cher~!

Ranska on aina edustanut minulle kulttuurin, muodin ja ennen kaikkea rakkauden huipentumaa. Viimevuotinen matka Pariisiin vain vahvisti tätä kuvitelmaa (sanokaa romantikoksi, mutta oikeasti, siinä paikassa rakkauden pystyy vaistoamaan), ja eipä aikaakaan, kun eksyin jo katsomaan sarjaa nimeltään Hetalia: Axis Powers. Hahmo nimeltään Ranska, ihmisnimeltään Francis Bonnefoy, hakkeroitui sydämeeni ja cosplay-suunnitelmiini nopeammin kuin Lisbeth Salander tietokantoihin.
Vaikka sarjassa hahmo nähdään pääasiassa derppailevana, hyvännäköisenä blondina, edustaa hän minulle kuitenkin aivan jotakin muuta. Ranskalla on todella rikas historia, joka pääsee aina välillä unohtumaan. Olen opiskellut kieltä jo useamman vuoden ajan, ja maan historiaa on luonnollisesti tullut käytyä läpi. Aina se vaan herättää yhtä vahvoja tunteita, ei siitä mihinkään pääse. Hahmo on lopulta yksi traagisimpia, joita cossilistaltani tulee koskaan löytymään.
Päätin kuitenkin tehdä agent!Ranskan, sillä minulla ei ollut inspiraatiota lähteä tekemään hänen useimmin nähtyä asuaan (ja sitä paitsi puvut ovat kivoja). Suunnitelmissa olisi myös joskus tehdä Ranskan valkoinen puku, mutta nyt sain sopivasti SiruAliasKidin cossaamaan agent!Englantia, ihmisnimeltään Arthur Kirklandia. Asut nähdään Yukiconin ryhmäcosplay-kisassa kokeneiden kategoriassa. En liioin tunne itseäni turhan kokeneeksi, mutta myönnettävähän se on, että suuri joukko asuja on tullut tehtyä ja kisalavallakin olen useaan otteeseen käväissyt. SiruAliasKid ei ole yhtä useasti kisannut, mutta pukuja hänelläkin on jo useampi takana.

France has always been a summit of culture, fashion and especially love to me. A trip that I made last year to Paris just made me think like that even more (call me way too romantic person but really, there´s love in the air - you can sense it) and in no time I started to watch series called Hetalia: Axis Powers. The character called France, human name Francis Bonnefoy, hacked into my heart and cosplay list quicker than Lisbeth Salander into different information sources.
Even though in the series the character is seen as a derping and good-looking blonde he is much more to me than that. France has really rich history and this fact is sometimes forgotten. I´ve studied French for a few years now and thanks to it I know pretty much about the history of France. It always makes me feel strong feelings, can´t deny that. The character is one of the most tragic ones that will ever be found on my cosplay list.
I decided to make agent!France costume because I didn´t have inspiration to start to make the costume he often wears (and I love suits). I´ve also planned to make France´s white suit but this time SiruAliasKid promised to cosplay as agent!England, human name Arthur Kirkland. These costumes will be seen in Yukicon´s group cosplay contest in the category experienced. I don´t really feel like an experienced cosplayer but I guess I have to admit that I´ve made pretty many costumes and I´ve also participated in a contest many times. SiruAliasKid hasn´t competed as much as I have but she has also made many costumes.

Housut kierrätän Grell-cossistani, vetoketjun vaihdatus vain oli edessä. Valkoinen ketju nyppi minua jo Traconissa ja sai minut suunnilleen haluamaan repiä pääni irti, mutta asialle ei silloin mitään voinut. Nyt minulla oli kuitenkin aikaa vaikuttaa siihen. Näin housuihin saatiin yleisesti parempi yleisilme, sillä valkoinen ketju näytti aika inhottavalta pikimustissa housuissa.


I´ll use the same trousers I used when I cosplayed as Grell but this time I changed that zipper. The white zipper annoyed me in Tracon already and made me want to rip my head off but back then I didn´t have time to change that zipper. This time I had time. Now the trousers look much better because the white zipper looked awful - the trousers are pitch black.

Peruukista ehdin melkein jo nostamaan paniikin, sillä kävin läpi pahinta finanssikriisiäni hetkeen. Sitten SiruAliasKid kysäisikin, että mitä haluaisin joululahjaksi (kysymys, joka saa aina minut tuntemaan itseni syylliseksi, koska useimmiten olen itse persaukinen). Vastaus oli selvä: se Ranskan peruukki. Kyseinen peruukki on ostettu yksityiseltä myyjältä Suomesta, eikä minulla ole sen enempää tietoa sen alkuperäisestä ostopaikasta.
Koska en kykene käyttämään enää peruukkisukkia, saan usein pohtia sitä, miten ihmeessä saan peruukin pysymään päässäni ja omat (nykyään lisäksi punaiset) hiukseni kurissa. Suurimman ongelman muodostavat otsahiukseni, mutta tässä peruukissapa oli ratkaisu siihenkin! ^__^

I almost started to panic because of the wig - I didn´t have money and I understood that I would need the wig. Then SiruAliasKid asked me that question which always makes me feel pretty quilty because I don´t usually have money to give anything back - "What do you want for Christmas present?". This time I had an answer: that wig for France. The wig is bought from a private seller from Finland and I don´t know where the wig is originally from.
Because I can´t use wig caps anymore I usually have to think about how to hide my hair (that is nowadays red) under the wig. The biggest problem is my forehead hair but with this wig the problem is solved ^__^

Do not mind the earrings, please. This is also a make-up test vol. 2 but I prefer the first test (scroll down).
 Seuraavaksi kauluspaita, johon minulla kerrankin oli jopa kunnon kaavat. Oi että, rakastan kunnon kaavojen kanssa työskentelyä. Useimmiten säädän puolet omasta päästäni, ja joskus lopputuloskin on pitkälti sen näköinen... Tällä kertaa kuitenkin olen suhteellisen tyytyväinen siihen, mitä sain aikaiseksi. Ihan mutkitta tämä ei sujunut (koska JOKU ei vain aina osaa leikata sitä kangasta oikein), mutta missäpä cosplay-projektissa ei olisi ongelmaa tai kahta?

The next piece of clothing I made was the shirt and this time I had right patterns. Oh, how I love those times when I do have right patterns. Usually I just somehow figure out half of my projects and sometimes it also looks like it... This time I´m pretty pleased with the shirt. I didn´t manage to make this without problems though (because SOMEBODY has problems with cutting the fabric) but well, which cosplay project doesn´t have those problem moments?



Meikkitestissä hain hieman realistisempaa ilmettä etenkin parran suhteen. Mustaa kajaalia en tahtonut edes harkita, sillä se olisi tuonut todella feminiinisesti piirteitäni esille. Piilolinssejä en tähän omista, enkä edes harkinnut sellaisia tilaavani. Valo ja laatu feilaavat + väärä peruukki, mutta siinäpä hieman esimakua siitä, miltä pärstäkertoimeni näyttää.
...jos minut siis aurinkolasien takaa tunnistatte. Talvi ja aurinkolasit. Mitä on logiikka, jotakin syötävää kenties? Täysin offtopicina - Ranskalla ei ole tässä asussa asetta toisin kuin esimerkiksi James Bondilla olisi, joten en minäkään sellaista sitten väsännyt. Asetta siis.

When I did the make-up test I wanted to look more realistic and I paid extra attention to the beard. I didn´t even consider using black eyeliner because it would have made me look too feminin. I don´t have contact lenses for France and I haven´t even considered buying a pair of those. Ignore the light and quality failures + the wrong wig but here´s a pic how I will most likely look like when I cosplay as him.
...if you recognize me - sunglasses cover up my face pretty well. Winter and sunglasses. What is logic, something edible? Completely offtopic - France doesn´t have a gun which for example James Bond would have so I decided not to make one. I mean the gun.


Puvuntakki. Tässä taas niin maailman parhaat materiaalit käytössä, ettei ikinä. No, kyllä siitä takin näköinen ainakin tuli. Jotenkin.
Kangas ei myöskään mätsää täysin housujeni kankaaseen, mutta kyseiset housut on tehty miltei kaksi vuotta sitten, eikä sopivan väristä kangasta sitten tahtonut löytyä. Tuo värisävy on niin ideaalisen musta kuin olla voi... No, sillä mentiin mitä löydettiin. Sentään löydettiin.

The suit coat. Once again I used the best materials ever to make this (notice the sarcasm). Well, at least it looks like a suit coat. Somehow.
The fabric isn't similar to my trousers' fabric but I made said trousers almost two years ago and it was very hard to find the fabric to the suit coat because the trousers' fabric is very idealistic shade of black. At least I found some fabric.


Kenkinä olen harkinnut käyttäväni samoja kenkiä kuin käytin Grelliin. Jalkakuolemahan siitä varmaan tulee, mutta saanpahan lisää pituutta.
Tosin toivon löytäväni ihan kunnon kengät tähänkin, nuo kengät kun aiheuttivat jo Traconissa jaloilleni ongelmia, jotka eivät ole vieläkään poistuneet ja toinen tuskin ikinä.

I've thought about using the same shoes which I used when I cosplayed as Grell. It means death to my legs but at least I'll be a bit taller.
Though I hope that I would find good shoes for this because those which I used in Tracon caused many problems to my legs and some of said problems will never disappear.

Nämä jalkakillerit siis. Ranska on tarpeeksi fabulous käyttääkseen noita. Enkä minä mitään Accadosta esimerkkiä ottanut, hiljaa siellä. :I/These feet killers. France is fabulous enough to wear these. And of course I didn´t watch Pudding Never Dies and notice Accado wearing heels. Shut up. :I

Ja tottahan toki nyt kravatti pitää olla! En ole eläissäni käyttänyt kravattia ennen, joten joku voisi tulle opettamaan sen solmun tekemisen. Itse krakan tekovaiheesta ei sen enempiä sanottavia ole. Muistakaa mitoittaa oikein, tai käy Timo Soinit.

And of course I need the tie! I've never used a tie before so somebody could come and teach me how to make that knot. I don't have much to say about making the tie. Remember that the length is important when you make this piece of clothing. Otherwise the "Timo Soini effect" happens and you look ridicolous.

Dem quality though. Had to manipulate this pic a bit so you could actually see something.
Ottakaahan sitten vielä kokokuva cossista. Pahoittelen laatua. Kravatti näyttää oikeasti paremmalta kuin tässä kokokuvassa, enkä vaivautunut meikkaamaan tahi bindaamaan. Ja tiedän, sukkani ovat vallan upeat.

And here's a pic of the whole costume. I know that the quality is bad and I'm sorry. The tie looks better IRL and I didn't bother with the make-up or binder. And I know that my socks are fabulous.


Pakko sanoa, että näissä olosuhteissa Ranskan cossaaminen vaatii henkiseltäkin kantilta aika paljon. Kyseiseen maahan kohdistunut terrorismi järkytti ihan yhtä lailla minua kuin montaa muutakin. En sitten tiedä, paljonko annan sen näkyä esimerkiksi kuvissa... Mutta kuitenkin.
Yukiconissa joka tapauksessa nähdään! ^^

I have to say that cosplaying France in these conditions is also mentally hard. The terrorists' attack that happened in Paris shocked many people around the world, including me. I'm not sure how much sad!France will appear, perhaps in pics... Yeah.
But anyway, see you in Yukicon!


-ShinigamiUchiha-

4 kommenttia:

  1. Oi ihanaa Ranska ^^ omalla cossi listallani odottelee piraatti Espanja~ ehkä jtn raakaversioo siit desuun...EHKÄ :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww, kiitos! ^__^ Hoo, piraatti!Espanja on aivan mahtava! >:3

      Poista
  2. Kyllähän meitä vielä on! ^__^ Ja totta - en tosin ole ollut sarjan suurimpina hypetysaikoina vielä coniskenessä mukana, mutta olen kuullut, että porukkaa oli joskus reilusti enemmän. Saksa on myös mahtava hahmo! ^^ Täytyykin sitten sinua Frostissa yrittää bongata ^^

    Olisi kyllä mahtavaa! :) Täytyy tosiaan laittaa harkintaan, tehdään vain paricossi sitten, kun löytyy sopiva ajankohta ^^ Kiitos! :) Agenttiversiot ovat kivoja x3 Itse ajattelin myös tehdä/koota (puvuntakkien ompeleminen olikin tosiaan hieman hankalampaa kuin oletin) sen Ranskan valkoisen puvun, johon kuuluu se punainen kauluspaita jne ^.^

    VastaaPoista
  3. ^__^ Miun ei ollut alunperin oikeastaan edes tarkoitus katsoa Hetaliaa, mutta eräs cosplay-duo muutti ajatussuuntaani aika kätevästi toiseen suuntaan. Onneksi, sillä nyt on enemmän ongelmia sen kanssa, minkä hahmon kyseisestä sarjasta jättäisin cossaamatta :D

    Käväisin tsekkaamassa, ja olisin kyllä mukana, jos tuo olisi perjantaina (lauantaiksihan olen väsäämässä Winxistä tuota Icya) :3 Pitäisi varmaan Anikin puolella käydä kanssa ilmoittamassa, että olisin mukana, vai riittääkö, että mainitsen tässä? :--D

    VastaaPoista